Olen Eevi Klaus, 34vuotias ja tulen Kotkasta. Skotteja minulla on ollut kaiken kaikkiaan 4 kpl. Ensimmäisen skottini ”Brandyn” sain ollessani 10v ja sen jälkeen ei minulla ole ollut ”skotitonta päivää”. Tällä hetkellä talossa pyörii 3kpl skotteja ” Oiva, Mainio & Hieno”. Heistä Hieno-koira on enää harrastuksissa mukana. ”Oiva” ja ”Mainio” viettävät hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Hieno on Seija Nevalaiselta, Imatralta Blue Moonlight-kennelistä. Samasta kennelistä oli minun ”Brandy”-skotti. Hienon kanssa harrastetaan agilityä ja välillä satunnaista pelastusjäljestystä. Hieno on skotiksi hyvin pieni (mitattu säkäkorkeus 22-23cm kun rotumääritelmä sanoo skottien säkäkorkeudeksi 25-28cm), niin se on hyvin helppo heittää pyörän etukoriin ja lähteä ”tyttöjen kesken” pyörälenkille.
Hieno on myös kokeillut mm. suppailua ja kesäisin se on kovatyttö paitsi lutraamaan vedessä, niin myös uimaan. Kesällä 2020 kävimme Hienon kanssa luonnetestissä, mistä se sai pisteiksi 114. Luonteeltaan Hieno on vilkas, mutta hyvinkin tilanteeseen mukautuvainen ja lähtee kokeilemaan, mitä nyt mieleen juolahtaa. Ainoa kerta kun Hieno ei ole innostunut aiheesta, oli palveluskoirapuolelta kokeilimme kerran esineruutua opettaa sille, niin siinä Hieno istahti maahan ja sanoi selkeästi silmillään ”käykää te etsimässä se lelu, minä odotan…”. Emme ole toista kertaa kokeilleet.
Alun perin Hieno tuli minulle jalostusta silmällä pitäen, tulevaisuuteni kennelin kantanartuksi. Suvun takia kiinnostuin Seijan yhdistelmästä ja kaikki vaikutti kokonaisuutena hyvältä. Pentu syntyi maaliskuussa 2016 ja ilokseni narttu sieltä putkahti. Onnellinen pentu-kesä saattoi alkaa. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin, mutta kun saatiin Hienolle rokotukset kuntoon ja teoriassa olisi voinut alkaa sitä kierrättämään mätsäreissä, koirakouluissa yms. niin minulla loppui aika. Meille sattui monta muuttuvaa tekijää ja kohta huomasimme tekevämme omakotitalo remonttia, muuton ja töiden ohessa. Joten koiraharrastustoiminta joutui jäämään hetkelliselle tauolle. Tämä johti siihen, että Hieno-koira ei montaa kertaa ehtinyt näyttelykehissä pyörähtää junnuikäisenä, eikä match showssa harjoittelemassa. Muutaman kerran kehään päätyneenä joudun toteamaan, että Hieno ei kehässä esiinny (kotipihalla kylläkin) eikä se nauti näyttelytunnelmista. Piti keksiä uusi suunnitelma.
Huomasin agilityn alkeiskurssi-mainoksen maaliskuussa 2017 ja mietin, että jos Hieno agilityn kautta saisi itseluottamusta ja tottuisi kehien tyyliseen avaraan tilaan ja yleisöön. Uskoin lajin olevan Hienolle myös mieluisaa tekemistä, kun se on olemukseltaan reipas taskuraketti. Iloksemme pääsimme mukaan kurssille ja treenailu saattoi alkaa. Aluksi Hieno oli hyvinkin ”tuulella menevä”. Joku kerta se suoritti ihan mielettömällä draivilla ja seuraavalla viikolla ei halunnut tehdä mitään ja oli vain ”skottijumissa” kentän keskellä. Rengas-este tuotti alkuun meille ongelmia, koska silloisissa agilityn säännöissä ei rengas-esteellä oltu huomioitu pikkuminien korkeutta (Itseasiassa koko pikkumini-säkäluokka tuli vasta 1.1.2018 voimaan), niin renkaan alareuna on ollut noin 20cm korkeudessa. Hieno ei vaan uskaltanut yrittää estettä hypätä. Urhoollisesti se yritti esteen edessä koittaa ponnistaa, mutta rohkeus loppui kesken varsinaiseen hyppyyn lähtemisen suhteen. Jätimme rengas esteen ”hautumaan” useammaksi kuukaudeksi ja keskityimme opettelemaan muuten agilityä. Kun aika oli kypsä, yritimme uudelleen ja este suoriutui ilman mitään ongelmia. Tässä Hieno tarvitsi vain aikaa, rutiinia ja rohkeutta.
Nyttemmin on tullut sääntömuutos renkaan korkeuden suhteen pikkumineille (pikkuminiksi luetaan koira, jonka säkäkorkeus on alle 28cm ja hyppykorkeudet säädetään pikkumineille 10-20cm korkeuteen), mutta pituuseste on Hienolle edelleen vaativa suorittaa. Tähän ei ole säännöissä tullut muutosta leveyden tai korkeuden suhteen. pituusesteellä koiran on tarkoituksena hypätä matalien palikoiden yli ns. laakahyppy. Pikkuminien kohdalla, se tarkoittaa n. 15cm korkeaa ja 35-45cm leveää estettä. Ja jos koira on 23cm korkea, isolla päällä ja lyhkäsillä jaloilla varustettu, niin tämä loikka on aika vaativa. Mutta agilityn säännöissä on meidän onneksi pieni porsaanreikä. Sääntöjen mukaan koira saa osua pituusesteeseen, mutta se ei saa kaataa sitä. Toisin sanoen, Hieno välillä hyppää pituuden kuten kuuluu, mutta melko useasti se askeltaa sen päältä – varovasti ja yleensä palikkoja kaatamatta. Tämä ei toki ole ideaali suoritustapa, mutta minun mielestäni tässä tarkoitus pyhittää keinot ja armo käy oikeudesta – en ole siitä sen suurempaa numeroa tehnyt, koska tiedän, että Hieno tekee parhaansa sillä fysiikalla mitä hänelle on suotu.
Hienon kanssa otimme uuden vaihteen silmään vuonna 2020, kun löysin ”oman treeniporukan”. Minulla oli ollut koko ajan viikko treenipaikka ja säännöllisesti kerran viikossa kävimme kentällä pyörimässä. Yleensä suoritimme radan kerran pari – usein virheittä ja sitten oli muiden vuoro. Mutta uuden ryhmän myötä aloimme käydä useamman kerran viikossa treenaamassa, epävirallisissa kilpailuissa, koulutuksissa ja ryhmässä alkoi tulla puheeksi kilpailemisen aloittaminen. Tiesin, että Hieno on kyllä valmis kisakentille – mutta olenko minä? Mutta niin minä vain itseni yllätin ja 28.6.2020 meillä oli ensimmäinen virallinen startti Lappeenrannassa. Ensimmäinen startti on kaiken kaikkiaan jäänyt mieleeni. Koska itse rata oli ihan mielettömän hyvä, meillä ei ollut mitään ongelmia ja maaliin tullessamme luulin, että olimme tehneet hienon puhtaan radan. Kunnes katsoin tuloksia ja huomasin, että olimme tulleet maaliin 1,6sekuntia yliajassa. Tänä päivänäkin se 1,6sekuntia harmittaa ja todennäköisesti tulee aina harmittamaankin. Mutta yliaika on Hienon kanssa ainainen ongelma, mihin meidän pitää vaan sopeutua. Hieno on kooltaan niin pieni ja agilityn ihanne aika on mitoitettu hieman vauhdikkaampien koirien mukaan, vaatii se meiltä täydellisen radan tekemistä ja tuomarilta armollista etenemänlaskua (max. n. 3m/sec), jotta meillä olisi edes mahdollisuutta saada puhdasrata. Ei ole kerta eikä toinenkaan, kun olemme tehneet ratavirheettömän radan, mutta sijoittuneet silti toisen koiran taakse, koiran, joka on tehnyt radalla virheitä (pudottanut rimaa tms.), koska meillä on niin paljon aikasakkoa. Kaiken kaikkiaan viime vuonna starttasimme Hienon kanssa 20 kertaa virallisissa kilpailuissa. Niistä 16 kertaa olemme voittaneet tai sijoittuneet. Mutta kertaakaan me ei olla päästy ihanne ajan sisään. Kolikon kääntöpuolella hitauden vastapainona Hienon vahvuutena on tarkkuus. Vauhti kun puuttuu, pystyy virheisiin reagoida ja korjaamaan esimerkiksi estelinjoja ja ohjausta vielä kesken radankin. Suurin saavutus Hienolla ja minulla on ehkä tähän päivään mennessä ollut Agi-Kotkien vuoden 2019 Minien seuramestaruus. Valitettavasti emme päässeet puolustamaan mestaruutta vuonna 2020, sillä vaihdoimme edustusseuraa syksyllä 2020.
Alun perin Hieno on ollut agilityssä vaihtelevalla tuulella suorittaja, niin syksyllä 2018 Hienon asenne koki dramaattisen muutoksen. Perheeseen tuli uusi koira ja Hieno huomasi, että hän ei enää olekaan se perheen iltatähti-prinsessa. Hieno joutui alkaa kilpailemaan huomiosta. Mutta agilitykentällä Hieno huomasi, että se on meidän yhteistä aikaa – minä teen sen kanssa ja Hieno saa 100% huomion. Hieno alkoi antaa itsestään 110% kentällä ja treeneihin tuli aivan uusi draivi. Ainoastaan juoksuaikoihin Hieno ottaa suosiolla loman treeneistä. Yritin joskus juoksuaikaan sen kanssa treenata, mutta huomasin, että sen keskittyminen on ihan kaikkialla muualla kuin esteissä. Mutta esimerkiksi vetäessäni omaa treeniryhmääni agilityssä, oli Hieno yksi apuväline minulle koulutuksessa. Se kanssa pystyin paitsi demonstroimaan mitä halutaan tehdä, myös treenaajat pystyivät Hienon kanssa harjoittelemaan jotakin ohjausliikettä. Koska Hieno on niin rauhallinen suorittaja, on ohjaajalla paremmin aikaa miettiä miten jalat, kädet ja rintamasuunta laitetaan ja siirtää opittu asia sitten omaan koiraan. Hieno on agilityssä niin rutinoitunut ja makkaralla motivoitavissa, että voin laittaa ihan kenet tahansa Hienoa ohjaamaan ja tiedän sen lähtevän suorittamaan ”sata lasissa”.
Skottien kanssa harrastaminen on antoisaa ja palkitsevaa. Kun itse annat asialle puolet sydämestäsi ja oikean palkan, niin skotti antaa koko sielunsa sinulle. Mutta mitään se ei anna automattisesti. Samalla olen huomannut, että skottien kanssa ei päde samat säännöt koulutettaessa, kuin muilla koirilla. Skotille pitää aina kertoa, mitä siltä halutaan – jos tulee ns. skottijumi kentälle, niin jotenkin vika on ohjaajassa. Joko palkka ei motivoi, ohjeet on liian epäselvät, ohjaajan mielentila väärä tai sitten ohjaaja ei ole kertonut asioita tarpeeksi selkeästi (tai ohjaaja ei ole tanssinut sadetanssia ja laittanut planeettoja oikeaan järjestykseen). Ainakaan omilla koirillani skotit eivät tarjoa mitään vaan jos ohjaaja pysähtyy odottamaan, että koira tarjoaa itse jotain toimintaa, niin skotti tulee siihen viereen istumaan ja sittenhän siinä istutaan vaikka hamaan tappiin saakka maailmaa ja linnun lauluja ihmetellen. Mutta kun pääsee skotin sielunelämään käsiksi ja löytää sen punaisen langan, niin ei ole asiaa mitä skotti ei oppisi tai tekisi. Agilityssä skotti herättää lähinnä hilpeyttä kanssa kilpailijoissa, mutta todella paljon tulee myös selkään taputuksia siitä, miten on kiva ja hienoa nähdä tämänkin rotuista koiraa kentällä. Hienon kanssa olenkin pudottanut rimaa siitä, mitä haluan siltä agilityssä. Hienon kanssa keskitymme siihen, että meillä on kivaa ja teemme rodulle PRää.
teksti ja kuvat Eevi Klaus
