Aihearkisto: Harrastukset

MONIPUOLISESTI HARRASTAVA TERRIERIPERHE

Mitä kaikkea harrastetaan?  

Perheestämme useampi ihminen harrastaa jotakin Ranking Leia Shooting Stars aka Pulman kanssa; Nanna agilityä, äitimme nenähommia ja isosisko Jannika tokoa. Meillä ykkösjutuiksi on noussut agility ja nenähommat. 

Toko harrastuksena etsii vielä omaa paikkaansa pienen terrierin mielessä. Kyseistä lajia on ihan okei harrastaa, kunhan luvassa on kunnon palkkiot. Rotupiirin suosituin harrastus, näyttelyt, kuuluvat myös meidän harrastuslistaamme. Näyttelyt ovat nyt kuitenkin jääneet melko vähälle kyseisen maailmantilanteen takia. Kyseessä on kuitenkin vasta kaksivuotias eli nuori koira, joten missään lajissa ei vielä olla korkealla tasolla. Agilityssä Pulma on kuitenkin kisannut jo virallisissa 1.luokan kisoissa hyppyluokissa, koska keinueste on vielä opetuksen alla. Kyseisessä lajissa ollaan kuitenkin pystytty etenemään hurjaa vauhtia koiran mahtavan taitotason ansiosta.  

Äitimme on innostunut kokeilemaan Pulman kanssa erilaisia nenän käyttöön liittyviä lajeja, joista uusimpana mukaan on tulossa vapaaehtoispelastus. Tämän lisäksi sen kanssa tehdään myös verijälkeä ja PK-jälkeä. Skotlanninterrierillä onkin todella hyvät ominaisuudet hajutyöskentelyn harrastamiseen, hyvä hajuaisti ja vahva itsenäinen toimiminen. Lajeissa ei olla vielä päästy kilpailuihin asti, mutta Pulman motivaatiolla oppimiseen, tämäkään etappi ei ole kaukana.  

Pulma on ensimmäinen koiristamme, meillä on siis skotin lisäksi kaksi norfolkinterrieriä, jonka kanssa on kokeiltu tokoa. Lajia Pulma harrastaa siskoksista Jannikan kanssa. Harrastus aloitettiin alkeiskurssilta. Alkeiskurssilla oli pienen skotlanninterrierin lisäksi vain perinteisiä bordercollieita ja belgianpaimenkoiria, mutta “harvinaisempaa” rotua lajin piirissä ei katsottu mitenkään pahalla. Kouluttaja ja muut kurssilaiset vain ihastelivat, miten söpöltä ja innokkaalta Pulma näytti. Kurssin avulla olemme jatkaneet lajin treenaamista kotona. Olemme yhä melko alkutekijöissä, mutta uskoisin, että säännöllisellä treenaamisella tämäkin laji saataisiin onnistumaan.  

Kuinka skotti sopii harrastamiseen? 

Skotlanninterrieritkin sopivat harrastuksiin, kun vain löydetään se mieluinen laji sekä omistajalle että koiralle. Koirat ovat kaikki yksilöitä, joten se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi teillä. On tärkeää tuntea oma koiransa hyvin ja varsinkin kun kyseessä on melkoisen temperamenttinen ja oman arvonsa tunteva rotu, palkkion täytyy olla kunnossa. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, kun vain löytää tarpeeksi tahtoa. 

Suosituin harrastus rodun keskuudessa on näyttelyt, mutta näistä koirista on myös moneen muuhunkin. Mainitaan ensimmäiseksi lajiksi vaikka agility. Koira ja ohjaaja saavat liikunnallisen harrastuksen, jossa voi kehittyä kovatahtoiseksi kisailijaksi tai lajia voi harrastaa myös harrastamisen ilosta.  

Agilityssa koira suorittaa erilaisia esteratoja. Mukana on perinteisiä hyppyjä ja putkia. Näiden lisäksi on kolme erilaista kontaktiestettä; puomi, A-este ja keinu. Pituus, rengas ja muuri ovat erikoisempia hyppyesteitä. Pujottelukepit ovat myös yksi este. Nykyisin harvinaisemmin mukana on myös pussi.  

Agilityssa kivaa onkin se, että minkään asian opettamiseen ei ole vain yhtä tapaa, jolloin myös itsepäinen terrieri saadaan oppimaan. Lajissa saa käyttää vauhtia ja samalla se parantaa omistajan sekä koiran yhteistyötä, kun erilaisia esteitä ja tekniikoita hiotaan. Tekniikoissa ja suorittamisessa skotlanninterrieri saakin suorittaa itsenäisesti, mutta toimii myös yhteistyössä ohjaajan kanssa. Lajin piirissä ollaan myös todella iloisia, jos ns. harvinaisempia rotuja liittyy mukaan.  

Nenälajit sopivat skotille kuin nenä päähän. Rotu on alkuperältäänkin jalostettu metsästämään, jolloin sillä on oltava vahva hajuaisti. Jälki, nosework, etsintä ja oikeastaan mikä vain laji, jossa hyödynnetään hajuja, toimii rodulle. Verijäljessä maastoon tehdään esim. naudan verellä vanoja, joita koiran tulisi haistella. Sama kaava toistuu myös muissakin jälkiharrastuksissa, mutta niissä jälki voidaan tehdä muilla tavoilla.  

Skotlanninterrieri saa toimia lajissa itsenäisesti ja käyttää päätään. Oivallinen tilanne väsyttää villimpikin yksilö. Lajissa on hyvää myös se, että sitä on helppo harrastaa aivan itsekseenkin, mutta lajin parista löytyy myös treeniryhmiä. Ryhmät ovat yleisesti enemmän kuin innoissaan, kun saadaan eri rotuisia koiria mukaan.  

Toko eli tottelevaisuuskokeet on myös oiva valinta harrastukseksi. Tokossa tuomari arvioi koiralle opetettujen liikkeiden sujuvuutta, koiran hallintaa ja koirakon välistä yhteistyötä. Lajin tavoitteena on opettaa koiralle hallittua ja hyvää käyttäytymistä.  Tämä tavoite on ihan ideaalinen tällaisen jääräpäisen koiran kanssa. Lajissa kilpaillaan neljässä luokassa, joita ovat alokas, avoin, voittaja ja erikoisvoittajaluokka. Kilpaileminen ei kuitenkaan ole pakollista vaan laji on oikein oivallinen vain pelkkään kouluttamiseen.  

Laji, jossa yhdistyy osia tokosta, agilitystä ja koiratanssista on rally-toko. Siinä suoritetaan erilaisia tehtäväkylttejä ratana. Tehtäväkyltit voivat olla pysäyttäviä, suuntaa muuttavia, tempoa muuttavia, pyöräytyksiä, hyppyjä ja putki. Skotlanninterrierille laji sopii oikein hyvin, koska tässä saa kannustaa ja puhua koiralle, vaikka oltaisiin jo korkeammissakin luokissa. Kilpailuluokat rally-tokossa ovat alokas, avoin voittaja ja mestariluokka. Seuraavaan luokkaan edetään aina saamalla kolme hyväksyttyä (70 p. tai yli) suoritusta ja mestariluokasta voi valioitua. Ja taas kerran, tässäkään lajissa ei ole pakko kilpailla, vaan voitte harrastaa vain omaksi iloksenne.  

Miten Pulma-skotti eroaa norfolkinterriereistämme, Almasta ja Telmasta? 

Pulman ero meidän norfolkkeihimme on ollut se, että Pulma oppii haluamansa asiat selvästi nopeammin. Kerran ne oppiessaan se tekee opitun asian aina tilanteesta riippumatta. Neidin kanssa harrastaessa välillä tulee mietittyä onko käsissä bordercollie vai skotlanninterrieri. Pulma on siitä erikoinen skotlanninterrieri, että se ei oikeastaan ole itsepäinen vaan enemminkin mielyttämisenhaluinen. Norfolkinterriereiltämme taas saa vaatia asioita pidempään, koska ne ovat niin oman arvonsa tuntevia yksilöitä.  

Tulevaisuuden tavoitteet 

Tulevaisuuden tavoitteita meillä on agilityssa saada paljon hyviä ratoja ja kokemuksia kisoista, sekä nousta kakkosluokkaan. Kakkosissa olisi kiva saada hyviä ratoja niin tekniikan osalta kuin ajankin puolesta, eikä yksi LUVAkaan olisi huonompi saavutus. Nenäpuolella tavoitteina olisi päästä mukaan pelastus ja etsintä puolelle Pulman kehityttyä vielä lisää. Tavoitteena olisi myös päästä Mejä-kokeisiin ja pärjätä niissä. Aikeissa olisi myös kokeilla nosework-harrastusta. Tokorintamalla keskitytään nyt pääasiassa asioiden oppimiseen ja motivaation nostattamiseen. Tietysti olisi hauskaa kokeilla tässäkin lajissa kisaamista, mutta edetään koiran ehdoilla.  

Kirjoittanut: Nanna Eerola ja Jannika Eerola, meitä voi seurata instagramissa @koirienvauhdissa 

KUVAT: ylhäältä 1., 3. – 5. ja 8. Tiina Suuronen ja 2., 4., 6. ja 7. Eevi Klaus

Skottipoika Samulin MEJÄ-kausi 2020

Kausi on saatu päätökseen ja koekalenteri ammottaa tyhjyyttään tälle syksylle. Kaudella 2020 Mejä kokeisiin osallistui ainoastaan yksi skotti, Samuli (Sirkiss Storyville) käyden neljä koetta mukaan lukien Terriereiden Mejä-mestaruus kokeen Kannonkoskella, Keski-Suomessa.  Konkarikoira Lotta (Flippix Kiss my lips) siirtyi arvoiselleen eläkkeelle jälkikokeiden osalta ja Lotalle toivomme paljon leppoisia eläkeskotin päiviä. Kauden 2021 ensimmäiset kokeet starttaavat jo keväällä hyvissä ajoin ja lisää skotteja jäljillä olisi mukava nähdä. Toivotaan, että uusia koirakoita starttaisi ensi koekaudella. Mejäily on mukava ja leppoisa harrastus!

kuva 2 Samuli ja Nina
Samuli ja Nina

Terrieri MEJÄ-mestaruus 2020

Mejä vuoden kohokohta koitti Kannonkoskella elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin terrieriväki kokoontui Vuoskosken Paukun metsästysmajalle, Himonkosken kupeeseen. Mestaruuskokeen järjestysvuorossa oli tänä vuonna Suomen Irlanninterrierit ry, joka oli järjestänyt hienot puitteet mestaruuskokeelle.

Lauantaina aloitimme jälkientekourakan aamulla yhdeksältä ja samalla saimme tietoa, että paikalla liikkui aktiivinen karhuemo kahden pentunsa kanssa, kuitenkin metsästäjien mukaan nalle oli toistaiseksi suunnannut kulkunsa Saarijärjelle päin ei olisi vaaraa että tähän nalleen tulisimme törmäämään jälkiä tehdessämme.

Jälkienteko pariksi sain Jackrussellinterrierin omistajan Pian, jonka koira Aatu oli kokeen konkari. Jo 11-vuotias Aatu oli kokenut koekävijä ja Pia myös. Metsään oli mukava lähteä kokeneen parin kanssa ja jälkientekopäivä sujui meiltä mukavasti. Jälkimaastot olivat paikoittain risukkoisia, selvästi tiheämpiä, joihin olin aiemmin jälkiä tehnyt, mutta osa matkasta oli erittäin helppokulkuista kangasmaastoa. Marjastus ja sienestysajan ollessa kuumimmillaan oli ollut ihme, että marjastajien autoja näkyi teiden laidoissa ja jännitimme kovasti, tuleeko maastossa törmättyä heihin, olisi harmi, jos mestaruusjälki menisi pilalle marjastajien vuoksi. Kangasmaastossa näimme selvät saappaan jäljet, yhdet isot ja ainakin yhdet pienet, niitä risteili pitkin ja poikin maastoa ja mietimmekin miksi kukaan tulisi marjastamaan kuivalle kangasmaastolle, löytyisikö sieltä edes mitään. Jatkoimme jälkientekoa, kunnes muutaman maastosta havaittavan merkin jälkeen tajusimme, että nyt saattoikin olla niin että tuo meidän olettamamme saapasjengi olikin nalle emo pentuineen. Kyllä se kummasti alkoi ääni nousta siinä jutellessa. Onneksemme emme törmänneet metsäneläimiin jäljentekopäivänä.

Sunnuntaina aloitimme kokeen ylituomarin puhuttelulla klo 07:00. Raikkaassa syyssäässä oli arvokilpailun tuntua, kun paikalle oli saapunut edellisvuoden mestarin lisäksi kahdeksan eri terrieriä edustamaan omaa rotuaan. Lisäksi hauska sattuma oli se, että kaikki kokeeseen osallistuvat koirat olivat uroksia, tämä lupasi hyvää tulevalle yhteiskuvalle!  Arpaonni suosi minua ja sain omalle opastettavalle jäljelle Westie Pyryn. Oli todella jännittävää päästä seuraamaan tämän rotuisen koiran jäljestystä, niitä kun ei paljon kokeissa näy.

Ensi oli vuoro kuitenkin oma koiran jäljestyksen ja saimme Samulin kanssa oppaaksemme Irlanninterrieri harrastajan, jolla oli jo koekokemusta karttunut. Jälki oli hyvin kangaspainotteisessa ja kallioisessa maastossa kulkeva selkeäkulkuinen ja hyvin tehty jälki.

Samuli starttasi jäljelle innokkaasti kuten aina ja jäljestys eteni maavainuisesti ja hyvää vauhtia. Ensimmäisen osuuden loppuun sattui katkokulma, joka oli tehty loivaan rinteeseen, joka edessämme nousi. Koira eteni jäljellä hetken mutta aivan kuin käskystä se kääntyi oikealle ja veti itsensä kiven päälle, joka oli selvästi jäljen sivussa. Sieltä löydettiin ilmavainun avulla uusi lähtö ja määrätietoisesti koira oikaisi seuraavalle osuudelle niin että tulimme toisen osuuden makaukselle suoraan. Tästä etenimme taas maavainuisesti ja jäljenmukaisesti viimeiselle osuudelle saakka ja vain muutaman kymmenen metrin päässä kaadosta koira ajautui tarkastuslenkillään liian kauan jäljestä aina hukkaan saakka. Seuraavan hukan aika oli kun tarkastuslenkki vei koira kaatuneiden aarnipuiden alitse liian kauas jäljestä, että tarkastuslenkiltä palaaminen ei sujunutkaan niin helposti kuin jäljeltä poistuminen. Kolmas ”hukka” aiheutui ajan ylittämisestä vaikka kaadolle päästinkin Samulin johdattamana ja sorkka oli mieluinen löytö pienen lopputaistelun jälkeen.

Oman jäljestyksen jälkeen pääsin suoraan oppaaksi Pyry Westielle ja hänen ohjaajallensa Ollille. Pyry jäljesti hienosti ja matka taittui metsässä kepeästi, vain pieni harhajälki tuoreen peuran jäljen perään oli hyvälle jäljestäjälle sattunut työtapaturma. Kokonaisuutena hienoa työtä tältä parivaljakolta.

Oman jäljestys urakan jälkeen jäätiin porukalla tsemppaamaan porukan seniori matkaan, 11-vuotia Aatu lähti varmoin ottein omalle jäljelleen eikä siinä kauan mennyt, kun Aatunkin päivän työ oli selvitetty ja pääsimme purkamaan jälkiä. Jälkien purun jälkeen saavuimme metsästysmajalle odottelemaan tulosten julkaisemista. Saunomisen ja ruokailun jälkeen saatiinkin kuulla päivän suoritukset tuomarikertomuksina.

Tänä vuonna sijalle kolme pistein VOI 41 jäljesti sileäkarvainen kettuterrieri, toiseksi pistein VOI 45 tuli Irlanninterrieri ja voittajaksi pistein VOI 47 kruunatiin seniori konkari Jackrussellinterrieri Aatu.

Kokeen päätteeksi juotiin Aatun mitalikahvit ja kuvattiin voittajia palkintoineen. Kotimatkalle pääsimme lähtemään illalla kuuden jälkeen, neljän tunnin ajon päätteeksi kotona oli varsin väsynyt ja reissusta rähjääntynyt ohjaaja ja koira. Mahtava reissu, hieno kokemus ja mitä parhaimmat ihmiset koirineen. Jaksan aina hehkuttaa Mejä harrastuksen yhteishenkeä, enkä turhaan tälläkään kertaa.

Toivotaan, että Suomen Jackrullinterrieri ry järjestää ensi vuonna mukavan terrieri Mejä -mestaruuden, minne lähdetään taas kerhoa edustamaan rintarottingilla.

-Nina ja Samuli

kuva 1 skotti ja westie metsästysmajalla kuvan on ottanut Anu Roikonen 

kuva 2 Samuli ja Nina kuvan on ottanut Päivi Lukkari. 

teksti Nina Maalahti