Aihearkisto: Harrastukset

Mejää skotin kanssa?

teksti: Anne Majava, kuvat: Hannu Majava. (julkaistu Terrilifessä 2/2016)

Skotlanninterrierin olemus on uljas ja ryhdikäs ja usein ne tykkäävätkin olla esillä. Skotti ei kuitenkaan ole pelkästään näyttely- ja seurakoira, vaikka moni skotti toki on myös sitä.

Oman skottini kanssa olen harrastanut mejää, agilitya, vähän pk-hakua ja tokoa. Joku on joskus kysynyt skotin koulutettavuudesta ja jollain tavalla aihe kumpuaa aina lopulta skotin itsepäisyyteen ja siihen, kuinka koulutettava koira skotti loppujen lopuksi on? Oma näkemykseni on, että skotti on kyllä haluamissaan asioissa itsepäinen, mutta myös hyvin koulutettava, jos kouluttajalta eivät ideat ja kekseliäisyys ihan ensimmäisen haasteen tullen lopu. Skottini Moore (FI JVA Perhaps Sexceptional) on jo eläköitynyt aktiivisesta vuosien mejä-rupeamastaan. Monta mukavaa muistoja mejä-vuosilta on jäänyt elämään ja onneksi tänä päivänä on tullut lajiin yhä enemmän uusia mejä-skotteja, joiden uraa seuraamme Mooren kanssa suurella mielenkiinnolla ja peukuttaen. Monesta skotista on mejään siinä missä vaikkapa mäyräkoiristakin, joita lajissa on paljon.

Skotlanninterrieri rotuna ei näytä ehkä ihan ensi silmäyksellä optimaaliselta metsässä työskentelevältä jälkikoiralta, mutta tappijaloistaan huolimatta skotti on yllättävän vahva koira, joka voimakkaalla takatyönnöllään liikkuu ketterästi vaikeassakin maastossa – ainakin niin halutessaan. Pennusta pitäen opetin skottini siihen, että metsässä kuljetaan kaikkialla muualla paitsi poluilla, jotta koira oppii liikkumaan vaihtelevassa maastossa ja lihaksisto kehittyy hyväksi. Koira rakastaa luonnostaan metsässä rymyämistä, kunhan se oppii siellä jo pentuna paljon liikkumaan. Eli, mars, pois poluilta ja kivat leikit metsään!

Skotti on fiksu ja sen ongelmanratkaisutaidot ovat suorastaan uskomattomat, kun mitataan skotin henkistä ja fyysistäkin kanttia. Sisusta on turha kai edes mainita. Jokainen skotin tunteva tietää, että sisukkuutta ei skotilta puutu. –Periksi, ei anneta- asenne on hyvä, vaikkapa juuri mejää ajatellen. Suuret ojatkaan eivät tuota skotille metsässä ongelmaa. Täytyy vaan löytää se kapein kohta, josta ojan ylitys tapahtuu parhaiten ja hyppykykykin on kovan paikan tullen ihan kiitettävää luokkaa.

Skotin kanssa voi siis harrastaa monenlaista kunhan muistaa ottaa huomioon skottimaiset reunaehdot. Skotti tekee aina sitä mistä se itse tykkää. Jos jokin asia ei sitä itseään miellytä, se ei sitä tee.

Tärkeää onkin esitellä skotille harrastukset – vaikkapa laji nimeltä mejä – oikein. Mooren suurelle egolle sopi enemmän kuin hyvin kun se tajusi, että mejän alkuharjoitusten jälkeen annoin sille metsässä ns. vapaat kädet. Sinä viet, minä – korkeintaan – vikisen. Oli kerrottava koiralle, että minä luotan sinuun. Sataprosenttisesti. Samalla se on myös mejässä vaikeinta, koska me ihmisethän varsin mielellämme sotkeudumme aina jollain tapaa koiran työskentelyyn, koska me luulemme tietävämme. Kiristämme jälkiliinaa, kun näyttää, että jäljen suunta saattaa olla väärä. Ei jälki ainakaan tuonne voi mennä (vaikka menisikin…), osoitamme sormella missä jälki kulkee heti, jos koiran nenä nousee maasta, tai annamme koiralle lisäkehoituksia, jos koira on yhtään epävarma. Näin helposti tulemme opettaneeksi koiran epävarmaksi ja omistajalta tukea hakevaksi. Sen sijaan voisimme nauttia hiljaisesta luonnosta ympärillämme ja antaa koiralle täydellinen työrauha. Unohtaa kiire ja nauttia yhdessä olemisesta. Partasuun yläpuolelta kun löytyy varsin tehokas nenä, eikä meillä ihmisillä ole aavistustakaan siitä miten täydellistä jäljestystä tuo nenä voi halutessaan tehdä. Se, ettei koira saa liian helposti apuja, opettaa sen itsenäiseksi ja itsevarmaksi työskentelijäksi, joka osaa ratkoa maastossa monenlaisia ongelmia.

Yhdessä kokeessa Moorelle tuli vastaan hyvin leveä oja, jonka jälki oli ylittänyt. Oja oli tulvinut yön sateiden aikana ja skotin hyppyvoima ei olisi millään riittänyt viemään koiraa ison ojan yli, vaikka taitavasti Moore ojia ylittikin. Moore ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi. Se kulki ojan vartta vasemmalle etsien kapeampaa ojan ylityspaikkaa. Mentiin kauaksi paikasta missä jälki meni. Seurasin tilannetta ja olin varma, että Moore hukkaa jäljen. Lopulta löytyi kapeampi ojan ylityskohta ja pääsimme ojan toiselle puolelle. Jälki ei luonnollisestikaan jatkunut enää siellä, minne olimme ojan viertä kulkeutuneet. Moorelta ei ollut ajatus missään vaiheessa kadonnut. Se juoksi laukaten takaisin ojan vartta aina sinne asti, minne tiesi jäljen jääneen ja nosti jäljen uudelleen jatkaen innokkaasti jäljestystä. Tietämättä ollenkaan, että narun jatko tuuletti villisti samaan aikaan takana. Mejä ja skotti yhdistelmä on tarjonnut allekirjoittaneelle paljon jännitystä, sydämen tykytyksiä, onnen tunteita, epätoivoa ja oikeastaan ihan koko tunteiden kirjon laidasta laitaan..

Mejä opettaa myös koiran lukutaitoa ja on kaikkinensa hyvin koukuttavaa, joten ehdottomasti suosittelen ainakin kokeilemaan lajia ihan jokaisen koiran kanssa rotuun katsomatta. Mejäkokeet ovat myös hyvin leppoisia ja mukavia tapahtumia, joten niitäkään ei tarvitse liikaa jännittää, jos sinne asti joskus tulevaisuudessa mielii. Kevät onkin parasta aikaa aloittaa mejätouhut! Mukavia mejäilyhetkiä koirienne kanssa.

Vinkki! Verijäljen tekeminen ei ole vaikeaa, kun muistaa ensin pari pientä niksiä. Tärkein on se, ettei käytä jälkeä tehdessä verta liikaa ja näin vaikeuta koiran jäljestystä. Verta ei siis koskaan lotrata sieneen vaan parilla tipalla päästään jo hyvin liikkeelle. Tämän jälkeen vedetään verisientä perässä haluttu matka. Ensin lyhyempi ja sitten koiran innon/osaamisen mukaan matkaa voidaan pidentää. Jos koira kulkee koko jäljen innokkaasti ja varman oloisesti matkaa voidaan pidentää ja vastaavasti lyhentää, jos koira on epävarma! Jäljen päässä loppupalkkana voi olla hirvensorkka tai alkuvaiheessa jotain koiralle erityisen mieluisaa, esim. lelu tai ruokaa.

Mooren saavutuksia mejävuosilta:

  • AVO1 50/50 p. kaksi kertaa vain viikon sisällä
  • VOI1, 49p., 48p., 47p., 46p. jne.
  • Rotunsa ensimmäinen Suomen jäljestämisvalio
  • Vuoden mejä-skotti 2009
  • Vuoden mejä-skotti 2010
  • Vuoden mejä-skotti 2014
  • Vuoden mejä-skotti 2013 2. sija
  • Vuoden mejä-skotti 2015 2. sija
  • Terriereiden mejämestaruushopeaa 2013 ja 2015 5. sija

Hullunhauska skottiagility

Teksti: Suvi Uotila, kuvat: Minna Teerijoki  (julkaisu Skotti-lehdessä 1/2015)
haastattelut: Eija Nurminen, Johanna Rainio

Luulitko, että agility ei ole skotteja varten? Monet luulevat, että skotti on liian pieni ja kankea koira agilityyn. Mutta ehei! Sellaista estettä ei olekaan, mistä skotti ei pääsisi!Vauhtia ei ehkä ole niin paljon, kuin isoimmilla koirilla, mutta vauhdin puutetta paikkaa entistä pippurisempi asenne. Väite on myös käytännössä todistettu vääräksi useamman vuoden ajan pääkaupunkiseudulla pidettävässä skottiagilityssa.

Ensimmäinen kausi alkoi 2011 syksyllä, kun Rainion Johanna pyysi kasvattejaan mukaan agilityyn (kennel Glen Grant’s). Tarkoituksena oli, että hauskanpidon ohella koirat omistajineen tutustuvat toisiinsa, ja kasvattaja tapaa koiriaan. Sittemmin mukaan on tullut muitakin skotteja, ja vastuuhenkilöksi on vaihtunut Minna Teerijoki.

Skottiagilityn porukassa on tällä hetkellä kymmenen perhekuntaa, joissa jokaisessa on yksi tai useampi koira. Agilityssa käydään viikoittain Espoon Juvanmalmilla sisähallissa syyskuusta vapun korville saakka. Talven loskakelien aikana on kiva päästä välillä lämpimään halliin juoksuttamaan koiria. Hallin vuokra jaetaan tasan osallistuvien perhekuntien kesken, joten harrastus ei tule mitenkään mahdottoman kalliiksi (n 5e/kerta).

Leikkimielisessä agilityssa on hyvää se, että kaiken ikäiset ja tasoiset koirat voivat osallistua haluamallaan tavalla. Enemmän agilitya harjoitelleet koirat juoksevat hullun kiilto silmissään ympäri rataa, kun taas nuorempien koirien kanssa voi harjoitella vain yhtä estettä tai vaikka tottelevaisuutta. Vanhempi skottini Vili on ollut pennusta asti mukana, ja juoksee hallilla jo neljättä talvea. Aluksi Vilin kanssa harjoiteltiin enemmän tottelevaisuutta ja muutamia helppoja esteitä. Tänä talvena Vili juoksee jo koko radan, kun viimeisinkin pelottava este (keinulauta) on voitettu.

Porukassa on skotteja laidasta laitaan – vanhoja konkareita ja uusia tulijoita. Yksi uusimmista tulijoista on Eija Nurmisen Toivo-skotti. Yksivuotiasta Toivoa jännitti pitkään iso halli kaikkine äänineen, puhumattakaan koiralaumasta ja ihmeellisistä hököttimistä kentällä. Kerta kerralta Toivo kuitenkin tottui. ”On aivan mahtavaa nähdä, kun nykyisin Toivo nauttii treeneistä. Mitä lähemmäksi hallia autolla saavumme, sitä äänekkäämmin kerrotaan innosta treenejä kohtaa. Toivon edistyminen ja onnistumiset antavat potkua odottaa innolla seuraavaa kertaa”, Eija kertoo.

Yhteistä kaikille agilityyn osallistuville koirille on, että ne odottavat hallille pääsyä mahdottomasti ja nauttivat treeneistä. Agility on mukavaa yhteistä aikaa koiran kanssa. Välillä harjoitellaan esteitä, tokoillaan, leikitään toisten skottien kanssa, tai muuten vaan hengaillaan. Myös ex tempore näyttelytreenejä on hallilla järjestetty. Omistajistakin on kiva tavata muita skottituttuja ja ihmetellä koirien menoa yhdessä. Kovin ryppyotsaista meno ei ole, koska pääasia on hullutella ja pitää hauskaa koirien ja koiraihmisten kanssa.