NÄIN HOIDAN SKOTTINI
Päivittäin
Ruokin skotin mieluimmin kaksi kertaa päivässä. Seuraan, että silmät ovat puhtaat, vatsa kunnossa ja että skottini pysyy sopivassa lihassa.
Viikoittain
Kampaan skotin kunnolla pöydällä unohtamatta vatsan alustaa ja jalkojen sisäpuolta. Käytän tähän ensin karstaa/harjaa ja sitten kampaa. Samalla voin pestä myös sen hampaat. Tutkin korvat ja poistan lian.
Kuukausittain
Tutkin onko skotin kynnet kasvaneet liian pitkiksi, jos on, lyhennän niitä vastusteluista huolimatta. (Jos skottini on vielä pieni, leikkaan sen kynnet joka viikko.) Samalla voin hiukan siivota saksilla myös sen peräpeiliä, ettei uloste tartu kiinni. Kahden sentin "railo" riittää. Siistin myös vähän sen häntää ja korvien ympärystää, sillä skottini ei ole skyenterrieri.
Leikkaan korvakarvat korvan ulkopuolelta korvan reunaa pitkin, mutta sisäpuolelta vain kolmasosan. Käpälien ympäriltä leikkaan myös pitkät karvat, jotka ylettyvät pöydälle asti, ja myös ne karvat, jotka kasvavat polkuanturoiden välissä.
Neljännesvuosittain
Nyt pitää lähteä trimmaajan luo! Harjaan/karstaan skottini takuttomaksi ennen trimmaajalle menoa. En pese sitä ainakaan kahteen viikkoon ennen trimmausta, huuhtelen vain mahan ja tassut.
Puolivuosittain
Annan matokuurin vähintään kaksi kertaa vuodessa. Hyvä muistisääntö: Annan loishäädön koiralleni, kun lumi tulee ja kun lumi sulaa.
Vuosittain
Ainakin kerran vuodessa vilkaisen skotin rekisterikirjaa todetakseni, että skotin rokotus on kunnossa ja tilaan eläinlääkäriltä ajan "vuosihuoltoa" varten. Silloin voidaan todeta, että skottini on kunnossa. Annan matokuurin 1-2 viikkoa ennen rokotusta.
Trimmaus
Skotlanninterrierikerho ry. järjestää halukkaille trimmauskursseja. Kursseilla voi tiedustella kirjallisia trimmausohjeita, joita kerho myy pientä korvausta vastaan.







