Kertomus siitä miten jäljestys vei koiran ja naisen

teksti: Pipsa Matikainen kuvat: Torbjörn Stenholm ja Pipsa Matikainen. (julkaistu Skotti-lehdessä 4/2013)

Aika moni varmaan tietääkin, että Bonon rakas harrastus on mejä. Mejä on lyhennys sanoista metsästyskoirien jäljestämiskoe, jossa tarkoituksena on selvittää koiran kykyä seurata haavoittuneen riistaeläimen verijälkeä. Tämänkertaisen jutun tarkoitus on avata sitä, kuinka tulimme lajin Bonon kanssa aloittaneeksi ja mitä olemme tehneet, sekä toivottavasti innoittaa muitakin skotteja jäljestykseen. Henkilökohtaisesti kun en usko, että rotunsa pioneerit Moore ja Bono olisivat mitenkään poikkeuksia, vaan uskon, että skoteissa muhii mieletön potentiaali odottamassa käyttöönottoa! Fyysisiltä ominaisuuksiltaanhan skotti on kuin luotu jäljestykseen! Sillä on iso nenä ja pitkä kuono ja ajatelkaas miten sopivalla korkeudella ne keikkuvat. Henkistä kanttia, sinnikkyyttä ja sisua on niitäkin vaikka muille jakaa.

Meistä

Bonon kanssa tulimme aloittaneeksi jäljestyksen siten, että se oli alle vuoden ikäinen, kun aloin tarkkailemaan sen suurta mielenkiintoa etsiä haistelemalla. Aloin pohtia josko se pitäisi jäljestyksestä? Kävin ostamassa valjaat, pyykkinarua, pesusienen ja naudanverta ja tein kokeeksi 50 metrin mittaisen jäljen, jonka annoin vanheta viisi tuntia. Jäljen loppuun laitoin possunsaparon. Bono tallusti jäljen alusta loppuun suoraan jäljen päällä kulkien ja oli tavattoman ylpeä, kun se kantoi löydöksensä kotiin. No enpä arvannut silloin, mihin tie johtaa! Soitin isälleni, että usko tai älä, Bono osaa jäljestää. Isäni kuuluu paikalliseen metsästysseuraan ja käskin kysymään lupaa harjoitella seuran mailla. Lupa tuli, mutta jos sen kauniisti muotoilen, ei luotto pienen mustan jäljestystaipumuksiin ole missään vaiheessa ollut järin suurta. Niin me sitten harjoittelimme ja aloimme pikkuhiljaa lisätä jäljen pituutta ja aikaa. Possunsaparot jäljen lopussa vaihdoin peuran sorkkiin. Teimme tätä täysin omaksi iloksi, koska Bono vain piti niin paljon jäljestämisestä. Sitä usein alkoi aivan tärisyttämään, kun se näki että otin valjaat esiin kaapista.

Jossain vaiheessa mieleen tuli ajatus, että tästähän saattaisi joskus olla vaikka käytännön hyötyä kolaripeuroja etsiessä. Totesimme isän kanssa, että Bono täytyy varmaankin totuttaa ampumiseen. Räiskyttelin sitten yhden kesän ilmakiväärillä Bonon kanssa. Tarkkailin sitä sen puuhaillessa pihalla, ja ammuskelin aina erilaisissa tilanteissa. Lopulta se esimerkiksi jatkoi tyynesti juomista, kun ammuin sen ollessa vesikupilla. Seurasi siirtyminen haulikkoon, jota se ensimmäisen kerran hätkähti, sen jälkeen se ei ole siitäkään piitannut tuon taivaallista. Nykyisin se on mainion näköinen kokeiden laukauksensietotestissä, kun se istuu täydessä ryhdissä kuin pieni soturi. Rinta rottingilla sen koko asento kertoo, että ”anti paukkua!” ja ilmekään sillä ei värähdä.

Kokeisiin me oikeastaan eksyimme, sillä paikallinen koirakerho järjestää vuosittain mejäkokeen yhteistyössä metsästysseuramme kanssa, ja sinne järjestävän seuran jäseninä pääsimme mukaan. Kahtena ensimmäisenä vuonna jäimme ilman tulosta, mutta kolmantena vuotena tärppäsi ja saimme tuloksen! Yhdestä hukasta seurasi yhden palkintosijan pudotus ja ajan ylityksestä toinen. Tulos oli siten AVO3, pisteet 26. Mutta se oli ensimmäinen tulos ja se oli hienoa! Koetahti vaan oli Bonolle vähän mälsä, koska yhdet kokeet per vuosi ei ole koiralle mikään ideaali tilanne. Kokeessa on kuitenkin niin paljon harjoitusjäljestä poikkeavaa toimintaa, että kisarutiinia olisi hyvä saada. Yritin hakea muihin kokeisiin, mutta pääkaupunkiseudulla kokeita on varsin rajallisesti ja etusijalla kokeisiin pääsevät tietenkin järjestävien seurojen jäsenet. Siispä seuroja tutkimaan ja niin löytyi uusi kotiseuramme Suur-Helsingin Spanielikerho! Tänä vuonna olemme olleet oman seuramme kokeiden lisäksi kolmessa Spanielikerhon kokeessa, joka tarkoittaa sitä, että Bono on päässyt tänä vuonna kokeisiin saman verran kuin koko elämänsä aikana yhteensä! Ja miten mukavia ovat Spanielikerhon ihmiset! Aivan turhaan etukäteen jännitin. Skottia ei ole siellä yhtään aliarvioitu tai vähätelty. Kaikki huomio on ollut pelkästään positiivista, ja Bonon onnistumisista on oltu vilpittömän iloisia.

Ja siellä Spanielikerhon kesäkuun kokeessahan se tuli se hieno päivä, kun emännällä oli itku lähellä! Bono otti ensimmäisen ykköstuloksensa voittamalla avoimen luokan pisteillä 42/50. Tulosta en toki jäljen loputtua vielä tiennyt, mutta tiesin jäljestyksen olleen hieno! Hetken aikaa piti istua kannon nokassa Bono sylissä ja koota itseään, ennenkuin takaisin kerhon majalle kykeni suuntaamaan. Istuin ja mietin kuluneita vuosia ja kaikkea sitä vähättelyä ja naurua. Mietin, että tämän jälkeen kukaan ei voi tosissaan enää sanoa, ettei Bono osaisi jäljestää. Kokeen tulokset julkaistaan aina vasta kokeen päätyttyä iltasella ja tulokset kerrotaan ja koeselostukset luetaan käänteisessä järjestyksessä. Itku oli uudestaan lähellä ja kädet alkoivat tärisemään siinä vaiheessa, kun ymmärsin ettei Bonon nimeä ole sanottu vieläkään, eikä ketään muita ollut enää jäljellä!

Elokuun kokeen Bonolta pilasivat nenäpunkit, tuloksena keskeytys ensimmäisellä osuudella ja lääkintätauko. Toinen ykköstulos ja siirto voittajaluokkaan jäi lokakuun kokeessa kolmen minuutin päähän! Bono jäljesti virheettä, mutta käytti aikaa 48 minuuttia ja tulos siis AVO2, 38 pistettä. Kisakausi 2013 tuli siis pakettiin ja seuraavalle kaudelle jäi sopivasti hampaankoloon.

Ensimmäistä ykköstulostakin lähempänä oli itku eräänä lokakuisena sunnuntaina. Myöhään lauantai-iltana tuli Vihdin ja Karkkilan Riistanhoitoyhdistykseltä pyyntö lähteä aamulla kolaripeuraa etsimään. Jännitys oli melkoinen! Tapasimme hirvimiehet metsästysseuran laavulla, josta jakaannuimme siten, että minä ja Bono saimme mukaamme yhden metsämiehen ja yksi lähti passiin metsän toisella puolella olevan pellon taakse siltä varalta, että peura lähtee edeltämme. Ajoimme kolaripaikalle, jonka poliisi oli merkinnyt nauhalla. Nauhan luota löytyi ajovalon kappaleita, karvatuppo ja pientareelta sorkan kuopaisu. Näytin kuopaisua Bonolle ja siitähän urhea pieni koirani lähti heti maavainua käyttäen jälkeä seuraamaan. Arviolta seitsemänsadan metrin jälkeen Bonon jäljestys äkisti muuttui sen kiivettyä pienen tasanteen päälle. Se alkoi ottamaan ilmavainua siten, että sen toinen etutassukin jäi aluksi ilmaan. Totesimme mukanamme olleen metsästäjän kanssa, että nyt saattaisimme olla lähellä. Kiipesimme Bonon perässä tasanteelle, ja pitkälle en ehtinyt Bonon kanssa edetä, kun metsästäjä äkkäsi eläimen maassa puun takana. Kolaripeura olikin satakiloinen hirvenvasa! Vasa oli kuollut, mutta aivan ehjän näköinen päältä päin, joten sisäisiin vammoihin sen oli täytynyt kuolla. Jätimme metsämiehet vasaa hävittämään ja lähdimme ajelemaan kotiin vuolaiden kiitosten saattelemina. Matkalla mietin, että on mulla melkoinen seurakoira takapenkillä!

Yritin tuossa laskeskella millä tähän on tultu. Olen kiskonut nyt neljä vuotta veristä pesusientä ympäri metsiä. Tällä kaudella, eli huhti-marraskuun välisenä aikana olen käyttänyt aikaa jäljestykseen noin 80 tuntia. Todetaan siis, että yhteensä satoja tunteja Bonon elämän aikana. Ajan lisäksi jäljestys ei sitten juuri muuta vaadikaan kuin suhteellisen hyvän fyysisen kunnon sekä omistajalta, että koiralta. Ja vaikka ei tähtäisikään kokeisiin tai tositilanteisiin, voi jäljestystä silti ainakin kokeilla. Se on koiralle hyvin luontaista, haastavaa ja palkitsevaa työtä. Soisin mielelläni muidenkin skottien kokevan sen saman riemun ja innon, mitä Bono jäljestäessään selvästi kokee. Se tuntee itsensä tosi tärkeäksi olleessaan ”töissä”, niinkuin sille sanon. Se on koira, joka ei koskaan hypi minua päin, mutta kokeissa laukauksensietotestiin odotellessa se joka kerta seisoo takajaloillaan ja takoo minua etutassuillaan. Sen silmät tuikkivat, kun se sanoo selvästi, että ”Mennään jo!” ja häntä heiluttaa koiraa. Jäljestys on myös koiran omistajalle hienoa seurattavaa. Minusta on upeaa katsella työskentelevää koiraa. Bonon jäljestystä seuratessa on välillä aivan sydän särkyä, kun katsoo miten tarkasti ja keskittyneesti pieni musta etenee. Viimeisimmän kokeen koeselostukseen tuomari on kirjoittanut, että ”Bono seuraa verijälkeä ja sienen kulkureittiä tarkasti kaikilla osuuksilla.” Ajatelkaa, kilometrin verran kävelyä tarkalleen siten, miten edellisenä päivänä on kulkenut pesusieni!

Harjoittelusta ja säännöistä

Mejä on koiralle raskas laji ja se on hyvä muistaa harjoittelussa. Itse olen muutenkin sitä mieltä, että ”hiljaa hyvä tulee”. Olemme harjoitelleet Bonon kanssa tosi maltillisesti. Haluan pitää jäljestyksen sille spesiaaliohjelmana, jota pääsee tekemään harvoin. Eniten olen pelännyt sitä, että liialla harjoittelulla tappaisi Bonon innon koko lajiin. Muutenkin olen harjoittelussa edennyt vähän enemmän metsästäjien kuin mejäharrastajien ohjeilla. Täysimittaista jälkeä en edelleenkään tee Bonolle kuin korkeintaan kerran kuussa.

Mejäkokeissa on kaksi luokkaa, avoin luokka ja voittajaluokka. Voittajaluokkaan siirtyy koira, joka on jäljestänyt kaksi avoimen luokan ykköstulosta. Voittajaluokkaan siirtyminen vaatii myös näyttelytuloksen. Jäljestämisvalioksi pääseminen puolestaan vaatii kolme ykköstulosta voittajaluokassa. Avoimessa luokassa jäljen mitta on 900-1000 metriä ja jäljen ikä on vähintään 12 tuntia. Avoimen luokan jäljessä on kaksi kulmaa, joissa ovat makaukset. Makauksilla tarkoitetaan makuita, jollaisia haavoittuneet hirvieläimet potkivat käydessään makuulle. Makaukset tehdään potkimalla maan pintaa rikki noin 30cm x 30cm kokoiselta alueelta. Lähtö ja jäljen loppu tehdään samoin. Lisäksi loppuun laitetaan hirven- tai peuransorkka, joka on siis kaato. Voittajaluokan jälki on 1200-1400 metriä pitkä ja jäljen ikä on vähintään 18 tuntia. Voittajaluokan jäljessä makaukset ovat suorilla osuuksilla. Kulmia on kolme, joista yksi on katkokulma. Katkokulma tarkoittaa sitä, että kulmassa on 10 metrin veretön osuus.

Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kokeet ovat aina kaksipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä ovat jälkitalkoot, joissa jäljet tehdään pareittain, yksi pari tekee yleensä kaksi jälkeä. Toisena päivänä kokeet alkavat ylituomarin puhuttelulla, jossa kerrataan säännöt. Puhuttelun jälkeen jäljet arvotaan ja siirrytään laukauksensietotestiin. Laukauksensietotesti suoritetaan siten, että koirat jätetään ilman erillistä käskyä yleensä puihin kytketyiksi ja omistajat poistuvat noin kymmenen metrin päähän. Laukaus ammutaan koirien edessä noin 25 metrin päästä. En muista koskaan nähneeni tässä käytössä muuta asetta kuin haulikon, mutta vähintään 6 mm starttipistoolikin on sääntöjen mukainen. Enkä ole koskaan nähnyt, että jokin koira ei laukauksensietotestiä läpäisisi. Laukausta saa säikähtää, mutta ei pelätä. Pakeneminen ja turvan hakeminen omistajasta ovat asioita, joista hylkääminen voisi seurata. Jos koira ei läpäise laukauksensietotestiä, sen osalta koe päättyy siihen, eikä jäljestämään pääse. Muussa tapauksessa siirrytään metsään ja toivotaan parasta!

Koesuoritus etenee siten, että jäljen alussa on merkittynä 10 metrin osuus, jolloin koiran ohjaaminen on sallittua. Tämän jälkeen koira tulee päästää työskentelemään itsenäisesti kuuden metrin mittaisessa jäljestysnarussa. Koiraa ei saa ohjata, eikä estää. Jäljestykseen saa käyttää aikaa 45 minuuttia. Ajan ylityksestä seuraa yhden palkintosijan menetys ja tämähän se on ollut minun ja Bonon kompastuskivi. Jos koira kadottaa jäljen, eikä löydä sitä uudestaan, tuomitaan hukka. Myös hukasta seuraa palkintosijan menetys. Koe keskeytetään kolmanteen hukkaan, koska koira ei voi enää saada tulosta. Jäljellä on tuomarin lisäksi mukana opas, joka on tehnyt jäljen. Oppaan rooli on tärkeä, sillä jos koiralle tulee hukka, on oppaan osattava näyttää missä jälki kulkee. Tuomari pisteyttää koiran suorituksen eri osioihin, jotka ovat jäljestämishalukkuus, jäljestämisvarmuus, työskentelyn etenevyys, lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky, käyttäytyminen kaadolla, sekä yleisvaikutelma. Ensimmäinen palkinto annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on erinomainen, pisteet ovat silloin 40-50. Toinen palkinto annetaan koiralle, jonka kokonaissuoritus on hyvä, pisteet 30-39. Kolmannen palkinnon saa koira, jonka kokonaissuoritus on tyydyttävä, pisteet 20-29. Tätä pienemmillä pisteillä koira ei saa tulosta.

Jos jäljestyksen harjoittelu tuntuu vaikealta aloittaa omin päin, niin monet koirakerhothan järjestävät mejä-kursseja. Pääkaupunkiseudulla esimerkiksi Veikkolan Koirakerho on järjestänyt vuosittain mejäkurssin.

Laitetaan vielä lopuksi se kaikkein tärkein ohje, siis muistutus siitä, että verijäljen tekeminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Eli ilman maanomistajan lupaa jälkiä ei saa mennä tekemään. Huomioitavaa on myös jälkien purku, merkkausnauhoja ei saa maastoon jättää. Nämä asiat kuuluvat mejäharrastuksen etikettiin, ja niistä ollaan myös tarkkoja. Täytyy muistaa, että yksikin väärin toimiva pilaa helposti myös monen muun harrastajan maineen.

Skotitkin doboilee

Teksti ja kuvat: Sirpa Huusari ja Nina Maalahti (julkaistu Skotti-lehdessä 3/2013)

Dobo on uusi koiraharrastuslaji, minkä tarkoituksena on yhdistää liikunta ja hauskanpito koiran kanssa.Dobon tarkoituksena on kehittää koiran keskittymiskykyä, ketteryyttä, tasapainoa ja syviä lihaksia. Ihmiselle Dobosta saamia etuja ovat vahvemmat lihakset, parempi lihaskestävyys, kehonhallinta sekä koordinaatiokyky.

Dobossa käytetään Agility Egg fysiopalloja. Ne ovat kestävämpiä kuin tavalliset jumppapallot ja pallo valitaan koiran säkäkorkeuden mukaan. Pallot kestävät 400kg:n painon, mutta koiran hampaita ne eivät kestä. Eri kokoisille palloille on erilaisia ohjaan tekemiä liikkeitä. Pallon muoto on koiralle sopiva eivätkä tassut luista pallon päällä. Osa liikkeistä tehdään ns. Lörpällä tai puolipalloilla.

Dobossa on kolmenlaisia liikkeitä; ohjaajan tekemiä, koiran tekemiä ja yhdessä tehtäviä liikkeitä. Ennen Dobo harjoituksia on aina alkulämmittely. Kaikki harjoittelu tehdään koiran ehdoilla eikä koiraa pakoteta mihinkään liikkeeseen. Palloa tuetaan aina, ettei pallo luiskahda koiran alta.

Skotlanninterrierit Peetu ja Viola ohjaajineen kävivät tutustumassa lajiin Suvi Mikkosen ohjauksessa Lappeenrannassa. Mukaan tarvittiin sisäliikunta varusteet ohjaajille, paljon makupaloja, vettä koiralle ja ohjaajalle sekä makuualusta koiralle. Alkulämmittelyn jälkeen oli skottien aika kokeilla miten se hyppääminen pallon päälle onnistuu ohjaajan tukiessa palloa reisillä. Muutaman autetun yrityksen jälkeen se alkoikin jo sujua. Sitten koirat saivat pienen huilin ja oli ohjaajien aika jumpata pallon päällä ja tasapainoilla lörpän kanssa.

Tunnin päätteeksi oli vuorossa loppuvenyttelyt niin koirille kuin ohjaajille.

Ensivaikutelmana lajista voimme sanoa, että Dobo on hauskaa yhdessä tekemistä koiran kanssa, ohjaajillekin tuli lämmin, ja uni maistui koirille tunnin doboilun jälkeen.

Skotti on monipuolinen harrastuskoira, kokeilkaa rohkeasti eri koiraharrastuslajeja; tokoa, rallitokoa, agilityä, flyballia, MEJÄä, koiratanssia, virikeluolastoa, doboa, uimista, kaverikoira toimintaa, jne.

Dobo kursseja järjestetään ainakin Helsingissä, Turussa, Salossa, Pieksämäellä ja Lappeenrannassa.

Lisätietoa Dobosta löydät www.koirakoulukompassi.com

Doboterveisin Siru ja Nina