Terveys

Pennunostajalle tärkein tietolähde on kasvattaja. Kasvattajalta saatavan pentuoppaan ohjeiden ja neuvojen lisäksi kasvattaja antaa pennun ostajalle tietoa rodun terveydentilasta ja rodussa esiintyvistä sairauksista. Hyvä elämä ilman sairauksia on kaikkien tavoite, se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys kun on elävistä olennoista kyse.

Skotlanninterrierikerhon tehtävä on kerätä, tilastoida ja julkaista terveystietoja. Se tapahtuu säännöllisten terveyskyselyiden muodossa. Kaikki tieto mitä niistä saadaan, kerätään rodun omaan Jalostuksen tavoiteohjelmaan (JTO). Viimeisimpään vuosien 2015-2016 terveyskyselyyn kerho on saanut tiedot 52 skotista. Nämä kyselyt ovat avain asemassa kun rodun terveystilannetta lähdetään arvioimaan.

Skoteilla esiintyy geneettisiä sairauksia samalla tavalla kuin muillakin roduilla. Skoteilla on todettu seuraavia geneettisiä sairauksia:

Skottikramppi
Skottikramppi on perinnöllinen hermojärjestelmän häiriö, jonka oireina ovat ohimenevät lihaskrampit. Skottikramppia sairastava yksilö on suurimman osan elämästään oireeton. Kiihtyminen, ilo tai pelko edesauttaa kohtausten puhkeamista. (ks. JTO). Kahdessa viimeisimmässä Skotlanninterrierikerhon terveyskyselyssä (2012, 2015/16) ei ollut yhtään skottikramppia sairastavaa koiraa.

Von Willebrandtin tauti
von Willebrandin tauti on perinnöllinen veren hyytymishäiriö. Kahdessa viimeisimmässä Skotlanninterrierikerhon terveyskyselyssä (2012, 2015/16) ei ollut yhtään tautia sairastavaa koiraa. Taudin tunnistamiseksi on olemassa geenitesti.

CMO l. kraniomandibulaarinen osteopatia
Kraniomandibulaarinen osteopatia on hyvänlaatuinen, proliferatiivinen, lähinnä pään alueen luihin kohdistuva nuoren koiran sairaus. Luun liikakasvu on tyypillisintä alaleuassa, mutta joskus sitä havaitaan myös muissa kallon luissa ja raajoissa. Kahdessa viimeisimmässä Skotlanninterrierikerhon terveyskyselyssä (2012, 2015/16) ei ollut yhtään CMO:ta sairastavaa koiraa. Taudin tunnistamiseksi on olemassa geenitesti.

Skottien jalostuksen vakavin ongelma on dystokia eli synnytysvaikeudet. Synnytysongelmista raportoi vuoden 2012 terveyskyselyssä 14 vastaajaa. Vuoden 2015/16 kyselyssä ongelmista tiinehtyvyydessä, synnytyksissä tai pentujen hoidossa raportoi 11 vastaajaa.

Muita sairauksia, joita skoteilla jonkin verran esiintyy, ovat maksasairaudet, virtsakivet, kasvaimet, ihottuma ja Cushingin tauti. Lisätietoja skottien terveystilanteesta ja perinnöllisistä sairauksista on Skotlanninterrierikerhon jalostuksen tavoiteohjelmassa (JTO), Skotlanninterrierikerhon terveyskyselyn 2015/2016 yhteenvedossa ja Kennelliiton terveyskyselyn skotlannninterriereitä koskevissa tuloksissa (tilanne 8.2.2017). Skotlanninterrierikerho ry:n terveyskyselyyn ja Suomen Kennelliiton terveyskyselyyn on kasvattajilla ja omistajilla mahdollisuus vastata ja vaikuttaa saatuun arvioon skotlanninterrierin terveystilanteesta Suomessa.