Avainsana-arkisto: skotti

Skottipoika Samulin MEJÄ-kausi 2020

Kausi on saatu päätökseen ja koekalenteri ammottaa tyhjyyttään tälle syksylle. Kaudella 2020 Mejä kokeisiin osallistui ainoastaan yksi skotti, Samuli (Sirkiss Storyville) käyden neljä koetta mukaan lukien Terriereiden Mejä-mestaruus kokeen Kannonkoskella, Keski-Suomessa.  Konkarikoira Lotta (Flippix Kiss my lips) siirtyi arvoiselleen eläkkeelle jälkikokeiden osalta ja Lotalle toivomme paljon leppoisia eläkeskotin päiviä. Kauden 2021 ensimmäiset kokeet starttaavat jo keväällä hyvissä ajoin ja lisää skotteja jäljillä olisi mukava nähdä. Toivotaan, että uusia koirakoita starttaisi ensi koekaudella. Mejäily on mukava ja leppoisa harrastus!

kuva 2 Samuli ja Nina
Samuli ja Nina

Terrieri MEJÄ-mestaruus 2020

Mejä vuoden kohokohta koitti Kannonkoskella elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin terrieriväki kokoontui Vuoskosken Paukun metsästysmajalle, Himonkosken kupeeseen. Mestaruuskokeen järjestysvuorossa oli tänä vuonna Suomen Irlanninterrierit ry, joka oli järjestänyt hienot puitteet mestaruuskokeelle.

Lauantaina aloitimme jälkientekourakan aamulla yhdeksältä ja samalla saimme tietoa, että paikalla liikkui aktiivinen karhuemo kahden pentunsa kanssa, kuitenkin metsästäjien mukaan nalle oli toistaiseksi suunnannut kulkunsa Saarijärjelle päin ei olisi vaaraa että tähän nalleen tulisimme törmäämään jälkiä tehdessämme.

Jälkienteko pariksi sain Jackrussellinterrierin omistajan Pian, jonka koira Aatu oli kokeen konkari. Jo 11-vuotias Aatu oli kokenut koekävijä ja Pia myös. Metsään oli mukava lähteä kokeneen parin kanssa ja jälkientekopäivä sujui meiltä mukavasti. Jälkimaastot olivat paikoittain risukkoisia, selvästi tiheämpiä, joihin olin aiemmin jälkiä tehnyt, mutta osa matkasta oli erittäin helppokulkuista kangasmaastoa. Marjastus ja sienestysajan ollessa kuumimmillaan oli ollut ihme, että marjastajien autoja näkyi teiden laidoissa ja jännitimme kovasti, tuleeko maastossa törmättyä heihin, olisi harmi, jos mestaruusjälki menisi pilalle marjastajien vuoksi. Kangasmaastossa näimme selvät saappaan jäljet, yhdet isot ja ainakin yhdet pienet, niitä risteili pitkin ja poikin maastoa ja mietimmekin miksi kukaan tulisi marjastamaan kuivalle kangasmaastolle, löytyisikö sieltä edes mitään. Jatkoimme jälkientekoa, kunnes muutaman maastosta havaittavan merkin jälkeen tajusimme, että nyt saattoikin olla niin että tuo meidän olettamamme saapasjengi olikin nalle emo pentuineen. Kyllä se kummasti alkoi ääni nousta siinä jutellessa. Onneksemme emme törmänneet metsäneläimiin jäljentekopäivänä.

Sunnuntaina aloitimme kokeen ylituomarin puhuttelulla klo 07:00. Raikkaassa syyssäässä oli arvokilpailun tuntua, kun paikalle oli saapunut edellisvuoden mestarin lisäksi kahdeksan eri terrieriä edustamaan omaa rotuaan. Lisäksi hauska sattuma oli se, että kaikki kokeeseen osallistuvat koirat olivat uroksia, tämä lupasi hyvää tulevalle yhteiskuvalle!  Arpaonni suosi minua ja sain omalle opastettavalle jäljelle Westie Pyryn. Oli todella jännittävää päästä seuraamaan tämän rotuisen koiran jäljestystä, niitä kun ei paljon kokeissa näy.

Ensi oli vuoro kuitenkin oma koiran jäljestyksen ja saimme Samulin kanssa oppaaksemme Irlanninterrieri harrastajan, jolla oli jo koekokemusta karttunut. Jälki oli hyvin kangaspainotteisessa ja kallioisessa maastossa kulkeva selkeäkulkuinen ja hyvin tehty jälki.

Samuli starttasi jäljelle innokkaasti kuten aina ja jäljestys eteni maavainuisesti ja hyvää vauhtia. Ensimmäisen osuuden loppuun sattui katkokulma, joka oli tehty loivaan rinteeseen, joka edessämme nousi. Koira eteni jäljellä hetken mutta aivan kuin käskystä se kääntyi oikealle ja veti itsensä kiven päälle, joka oli selvästi jäljen sivussa. Sieltä löydettiin ilmavainun avulla uusi lähtö ja määrätietoisesti koira oikaisi seuraavalle osuudelle niin että tulimme toisen osuuden makaukselle suoraan. Tästä etenimme taas maavainuisesti ja jäljenmukaisesti viimeiselle osuudelle saakka ja vain muutaman kymmenen metrin päässä kaadosta koira ajautui tarkastuslenkillään liian kauan jäljestä aina hukkaan saakka. Seuraavan hukan aika oli kun tarkastuslenkki vei koira kaatuneiden aarnipuiden alitse liian kauas jäljestä, että tarkastuslenkiltä palaaminen ei sujunutkaan niin helposti kuin jäljeltä poistuminen. Kolmas ”hukka” aiheutui ajan ylittämisestä vaikka kaadolle päästinkin Samulin johdattamana ja sorkka oli mieluinen löytö pienen lopputaistelun jälkeen.

Oman jäljestyksen jälkeen pääsin suoraan oppaaksi Pyry Westielle ja hänen ohjaajallensa Ollille. Pyry jäljesti hienosti ja matka taittui metsässä kepeästi, vain pieni harhajälki tuoreen peuran jäljen perään oli hyvälle jäljestäjälle sattunut työtapaturma. Kokonaisuutena hienoa työtä tältä parivaljakolta.

Oman jäljestys urakan jälkeen jäätiin porukalla tsemppaamaan porukan seniori matkaan, 11-vuotia Aatu lähti varmoin ottein omalle jäljelleen eikä siinä kauan mennyt, kun Aatunkin päivän työ oli selvitetty ja pääsimme purkamaan jälkiä. Jälkien purun jälkeen saavuimme metsästysmajalle odottelemaan tulosten julkaisemista. Saunomisen ja ruokailun jälkeen saatiinkin kuulla päivän suoritukset tuomarikertomuksina.

Tänä vuonna sijalle kolme pistein VOI 41 jäljesti sileäkarvainen kettuterrieri, toiseksi pistein VOI 45 tuli Irlanninterrieri ja voittajaksi pistein VOI 47 kruunatiin seniori konkari Jackrussellinterrieri Aatu.

Kokeen päätteeksi juotiin Aatun mitalikahvit ja kuvattiin voittajia palkintoineen. Kotimatkalle pääsimme lähtemään illalla kuuden jälkeen, neljän tunnin ajon päätteeksi kotona oli varsin väsynyt ja reissusta rähjääntynyt ohjaaja ja koira. Mahtava reissu, hieno kokemus ja mitä parhaimmat ihmiset koirineen. Jaksan aina hehkuttaa Mejä harrastuksen yhteishenkeä, enkä turhaan tälläkään kertaa.

Toivotaan, että Suomen Jackrullinterrieri ry järjestää ensi vuonna mukavan terrieri Mejä -mestaruuden, minne lähdetään taas kerhoa edustamaan rintarottingilla.

-Nina ja Samuli

kuva 1 skotti ja westie metsästysmajalla kuvan on ottanut Anu Roikonen 

kuva 2 Samuli ja Nina kuvan on ottanut Päivi Lukkari. 

teksti Nina Maalahti