Avainsana-arkisto: skotlanninterrieri

PETOMAISTA ELÄMÄÄ

Alkuperäinen teksti julkaistu Skotti-lehdessä 1/22

 kuvat Tuija Suomi ja teksti Peto                                                                                                                    

Tsau. Mun nimi on Peto. Mä olen syntynyt pääkaupunkiseudulla, mutta jo varhain minut vietiin pois kotoani böndelle. Aluksi se oli aika kauhistuttavaa kun näin lehmiä ja hevosia. Järisyttävän suuria olioita. Mutta totuin niihin aika pian, koska aloin harrastaa omatoimista maaseutumatkailua. Nyt keski-ikään ehdittyäni voin jopa sanoa rakastavani maaseudun rauhaa. On ihanaa nukkua kesäisin tarhan parivuoteella naisteni ympäröimänä ja antaa tuulen hivellä korviani.

Nuorena miehenä en myöskään heti ymmärtänyt, että minusta tulisi suurehkon haaremin ainut uros. Talkkaria tai kilpikonnaa lukuunottamatta, mutta nehän ovat eri lajia, biologisesti ajatellen.

Nyt mun haaremiini kuuluu 4 skottia, 2 cockeria ja 2 bouvieria. Osa on steriloituja ja osa kamalan vanhoja mummoja, mutta ei se minua haittaa. Narttu on aina narttu.

Omatoimimatkailuni alkoi Vuokon kanssa. Se on samaa rotua kuin itsekin olen ja oli ihanaa juosta samalla askelpituudella pitkin peltoja ja ojien pohjia. Hurmaava ja huumaava vapaus. Vain tuulen suhina korvissa…ja jossakin kaukana kotiväen karjunta. Eteenpäin siskosein…eteenpäin! Pian kyläläiset oppivat tuntemaan, että mistä talosta olimme livistäneet ja pääsimme kotimatkalle milloin valkoisen maasturibemarin nahkaisella takapenkillä tai vähän vaatimattomammin pakettiauton tavaraosastolla. Huippua oli päästä hevoskärryissä. HannuPekku oli mukava ja rauhallinen heppa.  Kaikkein nolointa oli joutua emännän farkun takakonttiin. Sen vihainen motkotus kuului kylille asti ja silloin oli syytä laittaa korvat luimuun ja näytellä katuvaista. Mutta niinkuin aina, kaikki hauska loppuu aikanaan. Ja syy on ihmisen. Tälläkin kerralla syynä oli emäntä. Se kaivoi aitaverkkoa maan alle ja niittasi kiinni nippusiteillä. Siihen loppuivat ihanat omatoimireissut.

Olen hurmaantunut ihmisiin. Onneksi niitä käy meillä aina silloin tällöin. Naiseni ovat vain kovin tungettelevaisia ja minun on pitänyt kehittää ihan oma tapani leperrellä vieraille. Notkeuteni ansiosta pääsen sinne minne kankeat naiseni eivät eli sohvan selkänojan päälle. Sieltä vieraiden niskasta voin helposti suudella heidän korviaan ja kaulaansa. Sitä paitsi haaremin isännöinti myös velvoittaa eli minun pitää vahtia, että kukaan vieras uros ei tulee reviirilleni. Ei edes emäntäni veljen ällöttävä koira. Vaikka se painaa moninverroin enemmän kuin minä ja on kooltaan kuin poni, minä en sitä pelkää. Raivoan, murisen ja puren. Ja ainoa helppo ja lämmin paikka vahtia tarhaa on maata sohvan selkänojalla.

Peto niskansuutelupaikallaan

Olen jo kehunut ällistyttävää notkeuttani ja paljastan harrastaneeni agiliitoa. Siltä se ainakin minusta tuntui. Liitelin yli esteiden ja huumaannuin vauhdistani. Joskus huumaannuin ihanista nartuista, joita hengaili kentän reunalla. Saatoin ehkä joskus käydä heitä morjestamassa ja unohdin nimeni. Yleensä tulen kutsusta luo välittömäsi, mutta en voi sille mitään, että nenäni auetessa korvani voivat tukkeutua. Syytön minä siihen olen. Agilityharrastua loppui lyhyeen ja olenkin harrastanut sitä vain omassa pihassa emännän hankkimilla välineillä. Ilman yleisöä. Mutta koska olen kuulemma nykyisin kehittynyt henkisiltä ominaisuuksiltani, saattaa olla, että käymme agiliidossa ensi kesänä.

Jouluaaton aattona minusta tuli isä!

Peto on myös isä

Ensimmäistä kertaa elämässäni. En ollut mukana synnytyksessä, se on minusta naisten hommaa, mutta pentujen alkuun osallistuin innolla ja ilman avustamista. Tai melkein. Talkkari auttoi asiassa sen verran, että emännän ollessa poissa, laittoi suojapöksyt väärälle nartulle. Tästä kaikesta sain lisänimen SEKSIPETO. Loukkaavaa, mutta samalla hieman imartelevaa.

Olen syksyn ja talven aikana antautunut myös uudelle harrasteelle. Se on ollut huippuhieno kokemus. Olen siitä enemmän kuin innoissani, emäntäni myös. Mutta  korona on tehnyt siihenkin taukoa ja olen ollut joutilaana kotona. Tästä uudesta harrasteestani kerron lisää seuraavassa numerossa.

Uudelle harrastukselle antautunut Peto

SKOTTI ON MAINIO SUPPAILUKAVERI

Stand Up Paddling eli suppailu on tällä hetkellä maailman nopeimmin kasvava vesiurheilulaji. Se on Hawaijilta alkunsa saanut surffauksen kantamuoto, joka rantautui Suomeen vuonna 2006. Erityisesti viime vuosina lajin kiinnostus on herännyt Suomessa korkeaksi ja suppailijoita tapaa useammin merten ja järvien rannoilla kuin aikaisemmin.

Oman suppailuharrastuksemme aloitimme kesällä 2018 vuokraamalla laudat läheiseltä uimarannalta. Olin järjestänyt mielestäni iloisen yllätyksen miehelleni ja pakkasin autoon pelastusliiveineen niin isännän kuin molemmat koiratkin kertomatta määränpäästä mitään sen enempää. Vuokraamossa allekirjoitin vuokrauslomakkeet ja sen myötä tuleva aktiviteetti alkoi valjeta miehellekin. Meillä ei ollut lajista aikaisempaa kokemusta, mutta lukuisia videoita etukäteen katsottuani olin varma, että kokeilu yhdessä koirien kanssa olisi ikimuistoinen. Ja sitähän se olikin; saldona yksi merenpohjaan uponnut mela (niiden pitäisi kellua), yksi uitettu koira ja kiukkuinen mies. Viimeistään siinä vaiheessa, kun saimme laskun upotetusta melasta, tajusin jättää yllätysaktiviteettien järjestämisen jatkossa toisille.

”Hieman” epäonnistuneesta ensikokemuksesta huolimatta innostuin itse lajista kovasti ja päädyin hankkimaan omat välineet vain viikko episodin jälkeen. Tiesin heti yhden, joka lähtisi varmasti mukaani suppailuretkille, vaikka mies ei lajista koskaan tulisi innostumaankaan. Se yksi oli Toivo. Tämä vertaansa vailla oleva merikoira ja kaikkien rantojen uimamaisteri tykkäisi varmasti myös suppailusta! Olin oikeassa, Toivo rakastui lajiin heti!

skotlanninterrieri Toivo suppailee
Toivo suppailee

Olin lukenut netistä lukuisia vinkkejä siihen, miten koira opetetaan suppailun saloihin palkitsemalla, ja että harjoittelu vaatii kärsivällisyyttä. Toivolle kuitenkin paras palkinto oli päästä mukaan joka ikiselle retkelle -ja mitä useammin, sen parempi. Näin ollen otimme kerta toisensa jälkeen laudan alle, evästä ja juomista mukaan ja sitten mentiin.

Entäs Tahto sitten? Tahto oli se, joka kastui ensimmäisellä epäonnisella reissulla ollessaan vasta 4kk ikäinen. Lieneekö tässä syy siihen, että Tahto on kahdesta karvaisesta suppailijastamme se rauhallisempi. Se lähtee mielellään mukaan, mutta on selvästi varovaisempi ja samalla helpompi kaveri laudan päällä. Tahto istuu tai makaa laudalla kuin tatti ja nautiskelee maisemista, Toivon hyppiessä milloin minkäkin kalan tai poijun perässä uimaan. Tahton mielestä suppailussa kaiken A ja O on se, että mitä pidempään tassut pystyvät kuivina sen parempi.

Mies huomasi pian, ettei rouvaa eikä liiemmin koiriakaan näy enää kotona juuri lainkaan ja päätti näin ollen hankkia oman SUP-laudan. Vaikka uponnut mela painoi mieltä vielä vuoden verran, hänkin innostui lajista kovasti. Sittemmin ainut väittelyn aihe lajin parissa on ollut se  kumpi ottaa kyytiinsä Toivon ja kumpi Tahton.

Parhaita hetkiä lajin parissa ovat ehdottomasti peilityynet kesäillat järvellä tai merellä, jolloin ainut ääni  jonka kuulee on Kuikan rantoja pitkin kaikuva tervehdys. Sen kuullessaan myös koirat tuntuvat hiljaa hymyilevän.

skotlanninterrieri suppailee

Jos mietit suppailuharrastuksen aloittamista Skotin kanssa, sinun täytyy muistaa ainoastaan yksi asia. Skotilla täytyy AINA olla pelastusliivit päällä. Tässä ei koskaan saa tehdä poikkeusta. Vaikka meidän pojat ovat oppineet lajin erittäin nopeasti en voi väittää, etteikö sitä pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta vaadittaisi. Suosittelen ensin harjoittelemaan lautailua yksin ja vasta sitten kun se tuntuu varmalta, kannattaa koirakaveri ottaa mukaan. Ympäri Suomea on nykyisin paljon SUP-lautavuokraamoita, joista laudan vuokraamalla pääsee tutustumaan uuteen lajiin helposti ja edullisesti. Kannattaa kuitenkin valita vuokraamo, josta saa ammattitaitoisen opastuksen tekniikka- ja turvallisuusasioihin.

Jos innostut suppailusta enemmin ja päädyt hankkimaan omat välineet, kannattaa huomioida muutama seikka. Markkinoilla on nykyisin tarjolla lukuisia eri merkkejä ja malleja etenkin ilmatäytteisistä laudoista. Kaikille asiasta kysyneille olen sanonut, että maksakaa siitä ensimmäisestäkin laudastanne kerralla sen verran että saatte kunnolliset välineet.

Kaikista edullisimmat ”markettilaudat” eivät ole tarkoitettu suppailuun sen perimmäisessä tarkoituksessaan enkä lähtisi niiden kanssa turvallisuussyistä mökkirantaa kauemmas. Jos vielä ajattelet ottavasi koiran mukaan on laudan laatu ja kantavuus ehdottomasti oltava riittävät. Esimerkiksi monet vuokraamot myyvät loppukesästä pois käytettyjä merkkilautoja jolloin laadukkaat välineet on mahdollista hankkia edullisemmin käytettynä.

Suosittelen lajin kokeilua kaikille Skottilehden lukijoille.

Aurinkoista loppukesää ja iloisia päiviä rakkaiden koiraystäviemme parissa!

Aina mukana suppailemassa:

Gilmoore’s Give Me A Break “Toivo” & Misting’s Gopher Hurdy-Gurdy “Tahto”

skotlanninterrierit Toivo ja Tahto suppailevat

Kuvat ja teksti Essi Lappalainen. Artikkeli on julkaistu alunperin Skotti-lehdessä 3/2020