Aihearkisto: Skotinomistajat kertovat

Maggie tokoilee -haaveena alokasluokan tottelevaisuuskoe

Maggien puolesta kirjoittanut Laura Kärkkäinen

Aloitin tokoharrastuksen pentukurssilla. Opettaja huomasi miten lahjaton toko-ohjaaja Laura on, ja kannusti meitä osallistumaan tokon peruskurssille, että saataisiin se oppimaan edes jotain. Nyt on käyty kursseja yli kolme vuotta, ja ollaan opittu paljon. Laura on hieman heikkolahjainen, mutta se kuitenkin kykenee alokasluokan liikkeisiin, kun käydään kursseilla, ja saadaan asianmukaista opetusta. Täytyy todeta, että opettajamme Pirjo on loistava tulkkaamaan Lauralle, mitä tämän pitää tehdä ja mitä pitää osata huomioida. Ponderan koirakoulun kursseista on ollut meille paljon apua. Ehkä tokossa se ensimmäinen ohjaajalle opetettava asian on, että tämä tajuaisi skotin jo osaavan liikkeet, ja ohjaaja voi keskittyä opettelemaan kommunikointia, yhteistyötä ja motivointia. Me haaveillaan alokasluokan tuloksesta tottelevaisuuskokeessa.

 Alokasluokassa on seitsemän liikettä, ja kerron teille kokemuksiani liikkeiden harjoittelusta. On liikkeitä, joita olemme Lauran kömpelyyden vuoksi joutuneet opettelemaan useampaan kertaan eri tavoilla. Perusasento on tokon perusta. Perusasennossa koira asettuu ohjaajan vasemmalle puolelle istumaan, ottaa kontaktia ohjaajaan ja odottaa seuraavaa ohjetta. Perusasento on tokossa erityisen tärkeä, ja kuuluu kaikkiin liikkeisiin. Monet näyttelyissäkävijät epäilevät perusasennon pilaavan näyttelypönötyksen, mutta tämä on skotin aliarvioimista. On eri asia liikkua näyttelyhihnassa kuin keskittyä tokoliikkeisiin. Minä tiedän jo kaulapannasta, missä mennään ja mitä tehdään. Missijututkin sujuvat, kun niitä harjoittelee erikseen.  Tokossa pyritään kehittämään koiran ja ohjaajan yhteistyötä ja kommunikaatiota. Täytyy sanoa, että se on riemastuttava tunne, kun ymmärtää mitä Laura höpöttää, ja tajuaa mitä ne sen sanat tarkoittavat. Harjoitusten jälkeen yhteistyö sujuu muutenkin paremmin, löytyy yhteys, kontakti ja me ollaan ihan tiiminä. Minä tykkään tokoilla, ja uskon monen muunkin skotin siitä pitävän kunhan pääsevät kokeilemaan. Tottelevaisuuden harjoittelu sopii millaiselle ihmistyypille tahansa, saa olla hidas, huonojalkainen, ei tarvitse juosta tai pitää kiirettä. Tuo minun parini Laura ei aina edes erota oikeaa ja vasenta, mutta silti se kykenee toko-ohjaajaa leikkimään. Eikä ne kokeet niin tärkeitä ole, pääasia on mukava yhdessä tekeminen, ohjaajaan suhteen luominen, ja hauskojen muistojen kerääminen.

PAIKALLA MAKAAMINEN 1 MINUUTTI. Minuutti yksin, ilman ohjaajaa, ja vierellä jotain outoja koiria, joita ei ole koskaan ennen tavannut.  Siihenkin tottuu, mutta minua kyllä aina vähän mietityttää ne muut tyypit; Ketä ne on? Mitä ne meinaa? Uudet kurssikaverit ja niiden kanssa harjoittelu on auttanut tähän. Liikkeen päättyessä pitää nousta perusasentoon ohjaajan käskystä. En aina malta sitä käskyä odottaa. Kyllä minuutti on sen verran pitkä aika maata, että usein olen noussut perusasentoon ihan ilman käskyäkin. Olen suhteellisen omatoiminen tyyppi.

SEURAAMINEN. Siinä mennään ohjaajan vasemmalla puolella kävelyvauhtia, välillä hitaasti ja välillä juosten tuomarin ohjeen mukaan. Vauhdin vaihtelu ei minua sinänsä haittaa, ihan mukavaa se on, mutta liikettä pidän kyllä muuten aika tylsänä. Eniten jännittää tajuaako Laura kääntyä oikeaan suuntaan. Ei aina näytä tajuavan. Tuomari huutelee ohjeita ja liikkeen pitää edetä tämän ohjeistuksen mukaan. Liikkeessä on käännöksiä oikeaan ja vasempaan, tehdään myös täyskäännös. Koiran tulisi pysyä ohjaajan vasemmalla puolella kontaktissa ohjaajaan, joka ei saa koskea koiraan liikkeen aikana. Tämä on hankala liike, kestää ikuisuuden ja tuntuu, ettei edetä mihinkään, vaikka kuinka teputetaan menemään. Laurakin pyörii minne sattuu, eikä välttämättä edes tajua kääntyä oikeaan suuntaan. Noloa. Olen minä muutaman kerran Lauralle näyttänyt, että hallussa on seuraaminenkin, aina ei vaan huvita seurata. Ja se muuten on hupaisaa, kun jättäytyy pois koko liikkeestä ja katsoo miten pitkälle ohjaaja mennä viipottaa, ennen kuin huomaa, ettei koira ole enää edes mukana. Suosittelen kokeilemaan.

MAAHANMENO SEURAAMISEN YHTEYDESSÄ. Tämä on ihan kiva liike, jos on maahanmenon ottanut hyvin haltuun. Tässä lähdetään liikkeelle perusasennosta, kävelyvauhtia mennään ja sitten, kun ohjaajan käsky käy, heittäydytään tantereeseen ja jäädään makaaman. Ohjaaja jatkaa matkaa, kunnes tuomari toteaa, että matka riittää ja voi palata koiran luo. Ohjaajan palattua vierelle noustaan käskystä perusasentoon. Kiva liike, tykkään vaikka en aina siitä ihan täydellisesti suoriudu. Maahanmenosta ylipäätään on tullut minun bravuurini. Ensin se opeteltiin sanalla maahan, mutta joku siinä meni pilalle. Ei oikein lähtenyt sujumaan. Sitten opeteltiin sama sanalla down ja pallopalkalla. No, hiemanko nopeasti heittäydyn, jos oletan, että pääsee palloilemaan. Ihan huima liike, ja näkisittepä Lauran ilmeen, kun heittäytyminen tapahtuu vauhdista. Siinä on yhdelle skotille palkkiota ihan tarpeeksi, kun Laura alkaa kikattaa. Aika usein kyllä naurattaa muita kurssilaisiakin.

LUOKSETULO on helppo liike halliolosuhteissa ja tokotreeneissä. Metsässä tämä ei kuulu suosikkijuttuihini, mutta palataan tokoon. Liike alkaa ohjaajan jättäessä koiran perusasentoon ja siirtyessä tuomarin määräämän välimatkan päähän. Ohjaajan kutsuessa rynnätään sinne iloisesti ja notkeasti kiepsahtaen siirrytään perusasentoon. Tässä ei kuulemma saa hyppiä, eikä muutenkaan ottaa ohjaajaan fyysistä kontaktia. No, aika usein kyllä hypin ja osoitan tällä olevan ylpeä Laurasta, joka osasi kävellä tuomarin ohjeistaman välimatkan päähän. Täytyy muistaa antaa onnistumisista hyvää palautetta. Usein ohjaajalla on namia kädessä odottamassa, ja onhan sekin aika riemastuttavaa.

NOUTOESINEEN PITÄMINEN. Noutoesine, puinen kapula tulee pitää kevyellä otteella suussa noin viiden sekunnin ajan. Noutoesineen pidossa ollaan ohjaajan sivulla perusasennossa tai ohjaaja siirtyy perusasennosta koiran eteen ja palaa perusasentoon liikkeen päätteeksi. On muuten pitkiä sekunteja nämä viisi. Kapulaa tekisi mieli vähän pureskella ja kun tuntuu, että tätähän on pitänyt jo ikuisuuden niin tekisi mieli vähintäänkin tiputtaa se kapula, joka alkaa jo maistuakin pahalle. Laurakin on aika jäykkänä siinä vieressä, ehkä se jännittää kapulan tippumista tai laskee sekunteja, en tosin tiedä osaako se edes viiteen laskea. Tämä kapulahomma oli minulla jo todella hyvin hallinnassa, mutta Lauran tökeröiden virheiden vuoksi, olemme joutuneet opettelemaan kapulan pitoa alkeista alkaen uudelleen. Ohjaajien koulutukseen kannattaa panostaa, eikä virheistä tule palkita. Kun ohjaaja on tehnyt jonkin virheen, tulee muistaa palata alkeisiin ja kerrata niitä niin kauan, kun on tarpeen. Virhe tulee osoittaa ohjaajalle selkeästi. Yhteistyöstä kieltäytyminen näyttää toimivan tässä yllättävän hyvin.

KAUKO-OHJAUS alkaa perusasennosta. Ohjaaja jättää koiran maahan ja siirtyy parin metrin päähän. Tuomarin ohjauksen mukaan ohjaaja käskee istumaan ja menemään maahan. Lopuksi ohjaaja palaa koiran viereen ja koira nousee perusasentoon. Tämä on minusta helppo liike ja kiva harjoitella, kun siinä saa paljon herkkuja. No, myönnetään, en aina jaksaisi Lauran käskyä odottaa. Samat jutut toistuu joka kerta. On vaikea ymmärtää, mihin sitä Lauraa tässä liikkeessä edes tarvitaan. Ja se perusasentoon nouseminen käskyn jälkeen aika usein unohtuu, kun olen niin omatoiminen ja osaan sen kyllä ilman käskyjäkin.

ESTEHYPPY. Estehypyssä ohjaaja jättää koiran merkin kohdalle ja siirtyy itse esteen toiselle puolelle. Käskyn kuultuaan koira hyppää esteen yli ja siirtyy ohjaajan viereen perusasentoon. Tämä on hauskaa, jopa niin hauskaa, ettei aina malta sitä käskyä odottaa, ja lähtee hyppimään ihan omia aikojaan. Tässä joutuu harjoittelemaan sitä esteen taakse jäämistä. Harjoittelu on ihan mukavaa, jos saa paljon herkkuja. Joskus kierrän koko esteen, en hyppää ollenkaan ja lisään tällä vähän jännityskerrointa. Laura on nimittäin alkanut ottaa liikkeen sujumisen kuin itsestäänselvyytenä, ja sehän ei ole koskaan hyvä. Kyllä ohjaaja tulee pitää hieman varpaillaan, muuten koko hommasta menee maku.

Tokokokeessa tuomari arvio kaikki liikkeet erikseen ja lopuksi suorituksen kokonaisuutena. Tavoite on, että koiran ja ohjaajan yhteistyöstä tulee miellyttävä kokonaisvaikutelma, koira on innokas ja motivoitunut liikkeisiin, yhteistyö on sujuvaa ja kivaa seurattavaa. Niin ja se perusasento pitää olla kunnossa, koira on perusasennossa suorassa eikä könötä minne sattuu. Käskyjä saa antaa sen yhden, joissain liikkeissä sallitaan lisäkäsky. Koiraa ei saa palkata kesken liikesarjan, ja tämä on lähes sietämätöntä. Olen yrittänyt päästä tämän palkkaamattomuuden yli, ja selvittänyt tähän mennessä kolme liikettä peräjälkeen ilman palkkaa. Neljäs on tuntunut jo mahdottomalta, voimathan siinä loppuu ja energia. Alokasluokan liikkeitä on seitsemän, joten voitte kuvitella, että ei ole ilman palkkaa helppoa puuhaa.  Me Lauran kanssa pyritään pääsemään tokokokeeseen, mutta vaikka ei koskaan kokeisiin saakka päästäisikään niin kyllä tokoilu on kannattanut. Tokoilun kautta me ymmärretään toisiamme paremmin, meillä on yhteys, yhteisiä sanoja, ja mukavaa tekemistä kahdestaan ilman Koccia. Kocci ei ole tokosta kiinnostunut, se kertomansa mukaan osaa jo kaikki liikkeet, eikä sitä Lauran kouluttaminen kiinnosta, joten tylsänä pitää koko lajia. Skotit ovat joskus tokokokeissa käyneet ja tuloksia saaneet. Vuonna 2009 Kielo niminen skotti on saavuttanut alokasluokassa 3 tuloksen. Varsinainen tokotähti löytyy vuosilta 1998 – 2003, jolloin Blue Moonlight Bädi Boy on käynyt tokokokeissa menestyen hienosti ja kisanneen jopa erikoisvoittajaluokassa saakka. Wau, mikä tyyppi. Sillä on varmasti ollut tosi taitava ohjaaja

PETOMAISTA ELÄMÄÄ

Alkuperäinen teksti julkaistu Skotti-lehdessä 1/22

 kuvat Tuija Suomi ja teksti Peto                                                                                                                    

Tsau. Mun nimi on Peto. Mä olen syntynyt pääkaupunkiseudulla, mutta jo varhain minut vietiin pois kotoani böndelle. Aluksi se oli aika kauhistuttavaa kun näin lehmiä ja hevosia. Järisyttävän suuria olioita. Mutta totuin niihin aika pian, koska aloin harrastaa omatoimista maaseutumatkailua. Nyt keski-ikään ehdittyäni voin jopa sanoa rakastavani maaseudun rauhaa. On ihanaa nukkua kesäisin tarhan parivuoteella naisteni ympäröimänä ja antaa tuulen hivellä korviani.

Nuorena miehenä en myöskään heti ymmärtänyt, että minusta tulisi suurehkon haaremin ainut uros. Talkkaria tai kilpikonnaa lukuunottamatta, mutta nehän ovat eri lajia, biologisesti ajatellen.

Nyt mun haaremiini kuuluu 4 skottia, 2 cockeria ja 2 bouvieria. Osa on steriloituja ja osa kamalan vanhoja mummoja, mutta ei se minua haittaa. Narttu on aina narttu.

Omatoimimatkailuni alkoi Vuokon kanssa. Se on samaa rotua kuin itsekin olen ja oli ihanaa juosta samalla askelpituudella pitkin peltoja ja ojien pohjia. Hurmaava ja huumaava vapaus. Vain tuulen suhina korvissa…ja jossakin kaukana kotiväen karjunta. Eteenpäin siskosein…eteenpäin! Pian kyläläiset oppivat tuntemaan, että mistä talosta olimme livistäneet ja pääsimme kotimatkalle milloin valkoisen maasturibemarin nahkaisella takapenkillä tai vähän vaatimattomammin pakettiauton tavaraosastolla. Huippua oli päästä hevoskärryissä. HannuPekku oli mukava ja rauhallinen heppa.  Kaikkein nolointa oli joutua emännän farkun takakonttiin. Sen vihainen motkotus kuului kylille asti ja silloin oli syytä laittaa korvat luimuun ja näytellä katuvaista. Mutta niinkuin aina, kaikki hauska loppuu aikanaan. Ja syy on ihmisen. Tälläkin kerralla syynä oli emäntä. Se kaivoi aitaverkkoa maan alle ja niittasi kiinni nippusiteillä. Siihen loppuivat ihanat omatoimireissut.

Olen hurmaantunut ihmisiin. Onneksi niitä käy meillä aina silloin tällöin. Naiseni ovat vain kovin tungettelevaisia ja minun on pitänyt kehittää ihan oma tapani leperrellä vieraille. Notkeuteni ansiosta pääsen sinne minne kankeat naiseni eivät eli sohvan selkänojan päälle. Sieltä vieraiden niskasta voin helposti suudella heidän korviaan ja kaulaansa. Sitä paitsi haaremin isännöinti myös velvoittaa eli minun pitää vahtia, että kukaan vieras uros ei tulee reviirilleni. Ei edes emäntäni veljen ällöttävä koira. Vaikka se painaa moninverroin enemmän kuin minä ja on kooltaan kuin poni, minä en sitä pelkää. Raivoan, murisen ja puren. Ja ainoa helppo ja lämmin paikka vahtia tarhaa on maata sohvan selkänojalla.

Peto niskansuutelupaikallaan

Olen jo kehunut ällistyttävää notkeuttani ja paljastan harrastaneeni agiliitoa. Siltä se ainakin minusta tuntui. Liitelin yli esteiden ja huumaannuin vauhdistani. Joskus huumaannuin ihanista nartuista, joita hengaili kentän reunalla. Saatoin ehkä joskus käydä heitä morjestamassa ja unohdin nimeni. Yleensä tulen kutsusta luo välittömäsi, mutta en voi sille mitään, että nenäni auetessa korvani voivat tukkeutua. Syytön minä siihen olen. Agilityharrastua loppui lyhyeen ja olenkin harrastanut sitä vain omassa pihassa emännän hankkimilla välineillä. Ilman yleisöä. Mutta koska olen kuulemma nykyisin kehittynyt henkisiltä ominaisuuksiltani, saattaa olla, että käymme agiliidossa ensi kesänä.

Jouluaaton aattona minusta tuli isä!

Peto on myös isä

Ensimmäistä kertaa elämässäni. En ollut mukana synnytyksessä, se on minusta naisten hommaa, mutta pentujen alkuun osallistuin innolla ja ilman avustamista. Tai melkein. Talkkari auttoi asiassa sen verran, että emännän ollessa poissa, laittoi suojapöksyt väärälle nartulle. Tästä kaikesta sain lisänimen SEKSIPETO. Loukkaavaa, mutta samalla hieman imartelevaa.

Olen syksyn ja talven aikana antautunut myös uudelle harrasteelle. Se on ollut huippuhieno kokemus. Olen siitä enemmän kuin innoissani, emäntäni myös. Mutta  korona on tehnyt siihenkin taukoa ja olen ollut joutilaana kotona. Tästä uudesta harrasteestani kerron lisää seuraavassa numerossa.

Uudelle harrastukselle antautunut Peto