Aihearkisto: Harrastukset

Skottipoika Samulin MEJÄ-kausi 2020

Kausi on saatu päätökseen ja koekalenteri ammottaa tyhjyyttään tälle syksylle. Kaudella 2020 Mejä kokeisiin osallistui ainoastaan yksi skotti, Samuli (Sirkiss Storyville) käyden neljä koetta mukaan lukien Terriereiden Mejä-mestaruus kokeen Kannonkoskella, Keski-Suomessa.  Konkarikoira Lotta (Flippix Kiss my lips) siirtyi arvoiselleen eläkkeelle jälkikokeiden osalta ja Lotalle toivomme paljon leppoisia eläkeskotin päiviä. Kauden 2021 ensimmäiset kokeet starttaavat jo keväällä hyvissä ajoin ja lisää skotteja jäljillä olisi mukava nähdä. Toivotaan, että uusia koirakoita starttaisi ensi koekaudella. Mejäily on mukava ja leppoisa harrastus!

kuva 2 Samuli ja Nina
Samuli ja Nina

Terrieri MEJÄ-mestaruus 2020

Mejä vuoden kohokohta koitti Kannonkoskella elokuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin terrieriväki kokoontui Vuoskosken Paukun metsästysmajalle, Himonkosken kupeeseen. Mestaruuskokeen järjestysvuorossa oli tänä vuonna Suomen Irlanninterrierit ry, joka oli järjestänyt hienot puitteet mestaruuskokeelle.

Lauantaina aloitimme jälkientekourakan aamulla yhdeksältä ja samalla saimme tietoa, että paikalla liikkui aktiivinen karhuemo kahden pentunsa kanssa, kuitenkin metsästäjien mukaan nalle oli toistaiseksi suunnannut kulkunsa Saarijärjelle päin ei olisi vaaraa että tähän nalleen tulisimme törmäämään jälkiä tehdessämme.

Jälkienteko pariksi sain Jackrussellinterrierin omistajan Pian, jonka koira Aatu oli kokeen konkari. Jo 11-vuotias Aatu oli kokenut koekävijä ja Pia myös. Metsään oli mukava lähteä kokeneen parin kanssa ja jälkientekopäivä sujui meiltä mukavasti. Jälkimaastot olivat paikoittain risukkoisia, selvästi tiheämpiä, joihin olin aiemmin jälkiä tehnyt, mutta osa matkasta oli erittäin helppokulkuista kangasmaastoa. Marjastus ja sienestysajan ollessa kuumimmillaan oli ollut ihme, että marjastajien autoja näkyi teiden laidoissa ja jännitimme kovasti, tuleeko maastossa törmättyä heihin, olisi harmi, jos mestaruusjälki menisi pilalle marjastajien vuoksi. Kangasmaastossa näimme selvät saappaan jäljet, yhdet isot ja ainakin yhdet pienet, niitä risteili pitkin ja poikin maastoa ja mietimmekin miksi kukaan tulisi marjastamaan kuivalle kangasmaastolle, löytyisikö sieltä edes mitään. Jatkoimme jälkientekoa, kunnes muutaman maastosta havaittavan merkin jälkeen tajusimme, että nyt saattoikin olla niin että tuo meidän olettamamme saapasjengi olikin nalle emo pentuineen. Kyllä se kummasti alkoi ääni nousta siinä jutellessa. Onneksemme emme törmänneet metsäneläimiin jäljentekopäivänä.

Sunnuntaina aloitimme kokeen ylituomarin puhuttelulla klo 07:00. Raikkaassa syyssäässä oli arvokilpailun tuntua, kun paikalle oli saapunut edellisvuoden mestarin lisäksi kahdeksan eri terrieriä edustamaan omaa rotuaan. Lisäksi hauska sattuma oli se, että kaikki kokeeseen osallistuvat koirat olivat uroksia, tämä lupasi hyvää tulevalle yhteiskuvalle!  Arpaonni suosi minua ja sain omalle opastettavalle jäljelle Westie Pyryn. Oli todella jännittävää päästä seuraamaan tämän rotuisen koiran jäljestystä, niitä kun ei paljon kokeissa näy.

Ensi oli vuoro kuitenkin oma koiran jäljestyksen ja saimme Samulin kanssa oppaaksemme Irlanninterrieri harrastajan, jolla oli jo koekokemusta karttunut. Jälki oli hyvin kangaspainotteisessa ja kallioisessa maastossa kulkeva selkeäkulkuinen ja hyvin tehty jälki.

Samuli starttasi jäljelle innokkaasti kuten aina ja jäljestys eteni maavainuisesti ja hyvää vauhtia. Ensimmäisen osuuden loppuun sattui katkokulma, joka oli tehty loivaan rinteeseen, joka edessämme nousi. Koira eteni jäljellä hetken mutta aivan kuin käskystä se kääntyi oikealle ja veti itsensä kiven päälle, joka oli selvästi jäljen sivussa. Sieltä löydettiin ilmavainun avulla uusi lähtö ja määrätietoisesti koira oikaisi seuraavalle osuudelle niin että tulimme toisen osuuden makaukselle suoraan. Tästä etenimme taas maavainuisesti ja jäljenmukaisesti viimeiselle osuudelle saakka ja vain muutaman kymmenen metrin päässä kaadosta koira ajautui tarkastuslenkillään liian kauan jäljestä aina hukkaan saakka. Seuraavan hukan aika oli kun tarkastuslenkki vei koira kaatuneiden aarnipuiden alitse liian kauas jäljestä, että tarkastuslenkiltä palaaminen ei sujunutkaan niin helposti kuin jäljeltä poistuminen. Kolmas ”hukka” aiheutui ajan ylittämisestä vaikka kaadolle päästinkin Samulin johdattamana ja sorkka oli mieluinen löytö pienen lopputaistelun jälkeen.

Oman jäljestyksen jälkeen pääsin suoraan oppaaksi Pyry Westielle ja hänen ohjaajallensa Ollille. Pyry jäljesti hienosti ja matka taittui metsässä kepeästi, vain pieni harhajälki tuoreen peuran jäljen perään oli hyvälle jäljestäjälle sattunut työtapaturma. Kokonaisuutena hienoa työtä tältä parivaljakolta.

Oman jäljestys urakan jälkeen jäätiin porukalla tsemppaamaan porukan seniori matkaan, 11-vuotia Aatu lähti varmoin ottein omalle jäljelleen eikä siinä kauan mennyt, kun Aatunkin päivän työ oli selvitetty ja pääsimme purkamaan jälkiä. Jälkien purun jälkeen saavuimme metsästysmajalle odottelemaan tulosten julkaisemista. Saunomisen ja ruokailun jälkeen saatiinkin kuulla päivän suoritukset tuomarikertomuksina.

Tänä vuonna sijalle kolme pistein VOI 41 jäljesti sileäkarvainen kettuterrieri, toiseksi pistein VOI 45 tuli Irlanninterrieri ja voittajaksi pistein VOI 47 kruunatiin seniori konkari Jackrussellinterrieri Aatu.

Kokeen päätteeksi juotiin Aatun mitalikahvit ja kuvattiin voittajia palkintoineen. Kotimatkalle pääsimme lähtemään illalla kuuden jälkeen, neljän tunnin ajon päätteeksi kotona oli varsin väsynyt ja reissusta rähjääntynyt ohjaaja ja koira. Mahtava reissu, hieno kokemus ja mitä parhaimmat ihmiset koirineen. Jaksan aina hehkuttaa Mejä harrastuksen yhteishenkeä, enkä turhaan tälläkään kertaa.

Toivotaan, että Suomen Jackrullinterrieri ry järjestää ensi vuonna mukavan terrieri Mejä -mestaruuden, minne lähdetään taas kerhoa edustamaan rintarottingilla.

-Nina ja Samuli

kuva 1 skotti ja westie metsästysmajalla kuvan on ottanut Anu Roikonen 

kuva 2 Samuli ja Nina kuvan on ottanut Päivi Lukkari. 

teksti Nina Maalahti

SKOTTI ON MAINIO SUPPAILUKAVERI

Stand Up Paddling eli suppailu on tällä hetkellä maailman nopeimmin kasvava vesiurheilulaji. Se on Hawaijilta alkunsa saanut surffauksen kantamuoto, joka rantautui Suomeen vuonna 2006. Erityisesti viime vuosina lajin kiinnostus on herännyt Suomessa korkeaksi ja suppailijoita tapaa useammin merten ja järvien rannoilla kuin aikaisemmin.

Oman suppailuharrastuksemme aloitimme kesällä 2018 vuokraamalla laudat läheiseltä uimarannalta. Olin järjestänyt mielestäni iloisen yllätyksen miehelleni ja pakkasin autoon pelastusliiveineen niin isännän kuin molemmat koiratkin kertomatta määränpäästä mitään sen enempää. Vuokraamossa allekirjoitin vuokrauslomakkeet ja sen myötä tuleva aktiviteetti alkoi valjeta miehellekin. Meillä ei ollut lajista aikaisempaa kokemusta, mutta lukuisia videoita etukäteen katsottuani olin varma, että kokeilu yhdessä koirien kanssa olisi ikimuistoinen. Ja sitähän se olikin; saldona yksi merenpohjaan uponnut mela (niiden pitäisi kellua), yksi uitettu koira ja kiukkuinen mies. Viimeistään siinä vaiheessa, kun saimme laskun upotetusta melasta, tajusin jättää yllätysaktiviteettien järjestämisen jatkossa toisille.

”Hieman” epäonnistuneesta ensikokemuksesta huolimatta innostuin itse lajista kovasti ja päädyin hankkimaan omat välineet vain viikko episodin jälkeen. Tiesin heti yhden, joka lähtisi varmasti mukaani suppailuretkille, vaikka mies ei lajista koskaan tulisi innostumaankaan. Se yksi oli Toivo. Tämä vertaansa vailla oleva merikoira ja kaikkien rantojen uimamaisteri tykkäisi varmasti myös suppailusta! Olin oikeassa, Toivo rakastui lajiin heti!

skotlanninterrieri Toivo suppailee
Toivo suppailee

Olin lukenut netistä lukuisia vinkkejä siihen, miten koira opetetaan suppailun saloihin palkitsemalla, ja että harjoittelu vaatii kärsivällisyyttä. Toivolle kuitenkin paras palkinto oli päästä mukaan joka ikiselle retkelle -ja mitä useammin, sen parempi. Näin ollen otimme kerta toisensa jälkeen laudan alle, evästä ja juomista mukaan ja sitten mentiin.

Entäs Tahto sitten? Tahto oli se, joka kastui ensimmäisellä epäonnisella reissulla ollessaan vasta 4kk ikäinen. Lieneekö tässä syy siihen, että Tahto on kahdesta karvaisesta suppailijastamme se rauhallisempi. Se lähtee mielellään mukaan, mutta on selvästi varovaisempi ja samalla helpompi kaveri laudan päällä. Tahto istuu tai makaa laudalla kuin tatti ja nautiskelee maisemista, Toivon hyppiessä milloin minkäkin kalan tai poijun perässä uimaan. Tahton mielestä suppailussa kaiken A ja O on se, että mitä pidempään tassut pystyvät kuivina sen parempi.

Mies huomasi pian, ettei rouvaa eikä liiemmin koiriakaan näy enää kotona juuri lainkaan ja päätti näin ollen hankkia oman SUP-laudan. Vaikka uponnut mela painoi mieltä vielä vuoden verran, hänkin innostui lajista kovasti. Sittemmin ainut väittelyn aihe lajin parissa on ollut se  kumpi ottaa kyytiinsä Toivon ja kumpi Tahton.

Parhaita hetkiä lajin parissa ovat ehdottomasti peilityynet kesäillat järvellä tai merellä, jolloin ainut ääni  jonka kuulee on Kuikan rantoja pitkin kaikuva tervehdys. Sen kuullessaan myös koirat tuntuvat hiljaa hymyilevän.

skotlanninterrieri suppailee

Jos mietit suppailuharrastuksen aloittamista Skotin kanssa, sinun täytyy muistaa ainoastaan yksi asia. Skotilla täytyy AINA olla pelastusliivit päällä. Tässä ei koskaan saa tehdä poikkeusta. Vaikka meidän pojat ovat oppineet lajin erittäin nopeasti en voi väittää, etteikö sitä pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta vaadittaisi. Suosittelen ensin harjoittelemaan lautailua yksin ja vasta sitten kun se tuntuu varmalta, kannattaa koirakaveri ottaa mukaan. Ympäri Suomea on nykyisin paljon SUP-lautavuokraamoita, joista laudan vuokraamalla pääsee tutustumaan uuteen lajiin helposti ja edullisesti. Kannattaa kuitenkin valita vuokraamo, josta saa ammattitaitoisen opastuksen tekniikka- ja turvallisuusasioihin.

Jos innostut suppailusta enemmin ja päädyt hankkimaan omat välineet, kannattaa huomioida muutama seikka. Markkinoilla on nykyisin tarjolla lukuisia eri merkkejä ja malleja etenkin ilmatäytteisistä laudoista. Kaikille asiasta kysyneille olen sanonut, että maksakaa siitä ensimmäisestäkin laudastanne kerralla sen verran että saatte kunnolliset välineet.

Kaikista edullisimmat ”markettilaudat” eivät ole tarkoitettu suppailuun sen perimmäisessä tarkoituksessaan enkä lähtisi niiden kanssa turvallisuussyistä mökkirantaa kauemmas. Jos vielä ajattelet ottavasi koiran mukaan on laudan laatu ja kantavuus ehdottomasti oltava riittävät. Esimerkiksi monet vuokraamot myyvät loppukesästä pois käytettyjä merkkilautoja jolloin laadukkaat välineet on mahdollista hankkia edullisemmin käytettynä.

Suosittelen lajin kokeilua kaikille Skottilehden lukijoille.

Aurinkoista loppukesää ja iloisia päiviä rakkaiden koiraystäviemme parissa!

Aina mukana suppailemassa:

Gilmoore’s Give Me A Break “Toivo” & Misting’s Gopher Hurdy-Gurdy “Tahto”

skotlanninterrierit Toivo ja Tahto suppailevat

Kuvat ja teksti Essi Lappalainen. Artikkeli on julkaistu alunperin Skotti-lehdessä 3/2020